Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Luottaminen ei kannata

Kuulin jo joskus lapsena neuvon, ettei kannata luottaa kehenkään. Eihän sitä koskaan voi tietää, että kuka pettää ja millä tavoin. On parempi jo etukäteen epäillä toisia, kuin osoittaa ehdotonta luottamusta. Jossain kohtaa vuosien kuluessa se alkoi kuitenkin kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Miten voisin elää täysipainoista elämää, jos olen itse ainoa henkilö elämässäni, johon voin luottaa? Voinko edes itse aina pitää lupaukseni itselleni? Pieniä ja suuria varkauksia, vilppiä, huijauksia, pettämistä – näemme ja luemme niistä joka päivä. Oikeastaan janoamme tietää niistä lisää, jotta sitten voimme kauhistella maailman menoa. Emme halua niihin itse osallisiksi, mutta olemme valmiit maksamaan, jotta kuulemme aina vain lisää. Onkin totta, etteivät kaikki kanssaeläjät ole luottamuksen arvoisia. Tulee eteen päiviä, jotka saavat meidät lannistumaan, kun itse joudumme uhriksi. Tuntuu, että jäljellä ei ole enää mitään hyvää tai kaunista. Lähellä ja kaukana tapahtuu tragedioita, jotka värjäävät tummalla varjollaan kaiken pimeäksi. Kaiken lannistavan keskellä on kaksi vaihtoehtoa: voin joko painaa leuan rintaan ja katkeroitua, tai nousta ylös ja yrittää uudestaan. On vaarallista sulkea itsensä vain suojellakseen kaikilta mahdollisilta pettymyksiltä. Ainut tapa elää on ottaa riskejä ja luottaa siihen, että kaikilla meillä on lopulta sama tarve: jakaa elämää muiden epätäydellisten kanssa ja nojata toisiin tarvittaessa. Säilytä siis sydämesi sellaisena, joka on avoin toisten tunteille ja ajatuksille. Sydän, joka on valmis auttamaan, kuuntelemaan ja elämään ilman muureja. Älä piiloudu tai sulje sydäntäsi, vaan ole valmis ottamaan riskejä – silläkin uhalla, että särkyminen on mahdollista. Elämä on riskinottamisen arvoista, vaikka se aiheuttaakin kyyneleitä niin hyvässä kuin pahassakin.