Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Eurovaalikone

Tulevaisuuden työttömät

Meitä jo 15-vuotiaina valmennetaan siihen, että mahdollisimman pian tulisi tietää itseä kiinnostava ala ja oppia tunnistaamaan omat vahvuudet. Se ei kuitenkaan vielä riitä. On myös otettava huomioon, mille aloille voi realistisesti työllistyä, millaista palkkaa voi saada ja millaista työ sitten käytännössä on. Kuka teini-ikäinen voi todellisuudessa objektiivisesti tarkastella eri aloja ja ammatteja, jos ei tiedä niistä puoliakaan? Miten voi hakeutua oikeaan paikkaan, jos ei vielä edes tunne itseään? Meidät halutaan mahdollisimman nopeasti pois kuluttamasta koulunpenkkejä. Kuitenkaan sinne haluamaansa kouluun ei ole helppo päästä ja moni joutuu vuosi toisensa perään pettymään. Tai sitten ala ei olekaan lainkaan sopiva itselle. Joudumme tekemään valitettavan aikaisin päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Siksi tarvitsisimme paljon enemmän tukea, jotta todella jokainen voisi päästä käyttämään omia kykyjään ja oppimaan lisää sitä, mikä todella sytyttää. Ei ole kenenkään etu, että meidät kaikki yritetään puristaa samaan muottiin. Opintorahoja pienennetään, tukikuukausia vähennetään ja sitten ihmetellään, kun emme valmistu. Todellisuudessa elämän on usein sitä, että stressaamme rahasta (jota ei ole), haaveilemme työpaikoista (jotka tuntuvat mahdottomilta saada) ja leikittelemme ajatuksilla työelämästä. Olisi helpottavaa, että joku voisi taata meille kaikille työn, joka motivoi ja aidosti kiinnostaa. Sen sijaan usein kuulemme, kuinka valikoivia ja nirsoja olemme halutessamme mielenkiintoisen työn. Onko se todella niin väärin haluta edes hieman omaa alaa vastaava työ, jos on ensin tehnyt sen eteen vuosien työn opiskellessa? Parasta mitä voi tehdä, on löytää sellaista sisältöä elämään, joka inspiroi ja saa aamulla nousemaan sängystä. Valitettavasti se ei ole kaikille oma työpaikka. Haluan silti sanoa jokaiselle itseään etsivälle, että oman paikan löytäminen on mahdollista. Se ei ehkä ole se kaikista suosituin, kaikista korkeapalkkaisin tai arvostetuin ammatti. Ota oma aikasi ja etsi se.