Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Satakunnan siniset tekevät itsestään vitsin

Siniset eivät Satakunnassa aseta omaa eduskuntavaaliehdokasta, vaan istuva kansanedustaja, Ari Jalonen, lähtee ehdokkaaksi kokoomuksen listalta. Sitoutumattomana, mutta kuitenkin. Tässä on nyt sitten arvottu, että mihin Jalonen lopulta menee, jos läpi pääsee. Meneillään on varsin harvinaislaatuinen ja erikoinen näytelmä. Ainahan sitä äänestäjän kuluttajansuojaa perätään, etenkin näin vaalien alla, mutta nyt ei touhussa ole kyllä mitään tolkkua. Siniset pitävät Jalosta sinisenä, joka ”uhrautuu” yhteisten asioiden edestä. Kokoomus ilmeisesti kuvittelee Jalosta Kokoomuksen ryhmään ja mies itse puhuu ihan eri tavoin, kuka nyt sitten sattuukin kysymään. Tästä kaikesta jää vähän sellainen tunne, että kulisseissa on sovittu muutakin. Sinisethän ovat ihan maanlaajuisesti kohtalon paikkojen edessä. Onko nyt kuitenkin niin, että tämän kaltaisten kuvoiden myötä Sinisille tarjotaan sellaista ”meille käy kaikki”-tyylistä pakettia, jolla sitten pääsee hallitukseen, mikäli sinne mahdollinen suurin puolue Kokoomus tarvitsee muutaman kansanedustajan puoluetta avukseen. Mitenkä yksinkertaista porukkaa sitten ovat Satakunnan muut Siniset? Eikö siellä nyt ole huomattu, että vaalityötä tehdään vain ja ainoastaan Jalosen henkilökohtaisen menestyksen eteen? Hukkuva tarttuu viimeiseen oljenkorteen ja vetää muut mukanaan. Jos ja kun Jalonen ei onnistu, niin Siniset ovat mennyttä joka tapauksessa, mutta lohduttavampaa olisi ollut tehdä työtä puoleen tulevaisuudelle. Kokoomus siinä voittaa arvioni mukaan noin 2000 ääntä ja sitä mukaa saa mitä haluaa. Kasitien sopimus on pelkkää huulien heiluttelua. Entäpä Porin kaupunginvaltuusto? Siellä on Sininen ryhmä, ja siinä yksi valtuutettu, Ari Jalonen. Eli yksi Sininen valtuutettu, joka on Kokoomuksen listoilla ehdolla eduskuntaan. Tästä näkökulmasta katsottuna koko kuvio näyttää vieläki erikoisemmalta – jos mahdollista. Paitsi Siniset, myös Kokoomus tekee itsestään vitsiä. Mitenkä voi olla mahdollista, että listalle päästetään näin epäluotettavaa ainesta? Syöhän tuo nyt uskottavuutta muiltakin. Sinisten pääkallopaikalla Helsingissä Simon Elo ja Sampo Terho vakuuttelevat hyvää keskusteluyhteyttä ja suunnitelman erinomaisuutta, mutta nuo veljet nyt muutenkin puhuvat mitä sattuvat. Entäs sitten paikalliset kokoomuslaiset ehdokkaat, vaikuttaako hyvältä? Tommi Laitila