Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Elvytyskielto

Vaimo sai eilen soiton Attendon hoitokodista Kankaanpäästä, lääkäri on asettanut äidillesi elvytyskiellon. Olimme hyvin yllättyneitä, koska emme tienneet tämän olevan mahdollista. Tutkittuani asiaa totesin, että tämä on täysin laillista. Lääkäri voi asettaa elvytyskiellon potilaalle, joka on parantumattomasti sairas, eikä pysty itse tekemään päätöksiä. Lääkärin ei siis tarvitse neuvotella asiasta omaisten kanssa. Vaimoni äidillä on pitkälle edennyt alzheimerin-tauti, joten olemme asiasta kutakuinkin samaa mieltä. Ei ole ihmisarvoista aloittaa elvytystoimia mikäli esimerkiksi sydän pysähtyy. Jossain kohtaa pitää vain päästää irti. Kysymys ei siis ole siitä etteikö päätös ole lopulta oikea, vaan kysymys on toimintatavoista. On tapauksia, joissa elvytyskiellosta ei omaisia ole informoitu millään tavoin. Lääkäri on merkinnyt kiellon potilasasiakirjoihin ja sillä selvä. Meille soitettiin, mutta ei sekään tuntunut kovin korrektilta. Vaikka kyseessä on vakava ja lopullinen sairaus, niin ihminen on kuitenkin läheinen. Ainut oikea tapa olisi järjestää hoitopalaveri, jossa asia käydään omaisten kanssa läpi. Elvytyskiellon merkkauttanut lääkäri voisi myös astua norsunluutornista alas sen verran, että osallistuisi tähän varsin merkittävään tilaisuuteen etenkin, kun ihmiset eivät tästä juurikaan tiedä. Asiasta on keskusteltu myös eduskunnassa. Siitä on tehty ainakin yksi kirjallinen kysymys. Siihen on luvattu tuoda selkeyttä, mutta kuitenkaan mitään ei ole saatu aikaan. Tästä voisi vihdoin joku ottaa kopin. On kysymys lopullisista ja isoista asioista, joita ei vain voi tehdä hiljaa ja salassa. Tommi Laitila