Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Pikkukaupungin tunnelmaa en vaihtaisi pois

Olen kasvanut sellaisessa kaupungissa, jossa on muutamat liikennevalot, kourallinen ruokakauppoja ja pyörän voi jättää julkiselle paikalle lukitsematta turvallisesti. Pimeälläkin on turvallista liikkua yksin, eikä nukkumista haittaa liikenteen melu. Osaan nimetä naapurit ja niiden koirat ja omalta takapihalta voi poimia mustikat puuron päälle. Rakastan sitä, että voi aamulla hiipiä yöpaita päällä hakemaan lehden laatikosta ja juoda kahvit terassilla sitä lukiessa. Suuremassa kaupungissa ihmisiä ja tapahtumia on tietenkin enemmän – myös niitä ikäviä tapahtumia. Ambulanssin sireenit, lentokoneet, junat ja autojen torvet soivat aamusta iltaan. Valot välkkyvät ja on uskomatonta, miten helposti ihmismassaan voi hukkua. Samaan aikaan tuntee itsensä pieneksi ja suureksi. Pyöräilyä ei voi edes kuvitella harkitsevansa, vaan täpötäysi metro vie paikasta toiseen (ellei se sitten pysähdy, koska raiteilla on ihmisiä). Jonottaminen ja odottaminen tulevat tutuiksi. Teininä haaveilin elämästä suuressa kaupungissa ja kuvittelin usein, miten ihmellistä kaikki olisi jos vain suinkin pääsisin pois kotikaupungista. Mitä kauempana käy kotoa, sitä enemmän sitä oppii arvostamaan. Suosittelen kokemaan metron aamuruuhkassa, unettomat yöt liikenteen melua kuunnellessa ja aivan ylihintaiset vuokrat, jotka imevät pankkitilin tyhjiin. Yhtäkkiä oma lapsuuden huone, iskän keittämä kaurapuuro ja pururata nousevat arvoon arvaamattomaan. Koti on aina koti ja sillä on erityinen paikka sydämessä.