Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kaupallinen yhteistyö: Kankaanpään Yrittäjät - Kesäinen Kankaanpää kutsuu konsertteihin, tapahtumiin ja taide-elämyksiin

Pohjois-Satakunnan pääkaupunki, Kankaanpää on tunnettu taiteesta, kuntoutuskeskuksesta, kuninkaallisesta lähteestä ja tietysti pesäpallosta. Kaupungissa riittää katsottavaa ja koettavaa – kesällä oman värinsä ja säpinänsä tuovat myös monet tapahtumat ja tempaukset. Peruspalvelut ovat luotettavasti matkailijan käytössä, ja kaupunkikuvaa elävöittävät myös monet mielenkiintoiset erikoisliikkeet. Kauppatori on keskustan sydän. Perinteisen torstaitorin lisäksi kesällä tapahtuu aina myös lauantaisin. Yrittäjät tekevät alueella vahvaa yhteistyötä ja ovat mukana järjestämässä monia kaupunkilaisia ja matkailijoita yhteen kokoavia tapahtumia. Tänä kesänä keskiöön nousevat erityisesti alueen lähiruoka ja sen taitavat kokkaajat! Tahkon oma pojat Kankaanpää on tunnettu pesäpallokaupunki, ja oma ylpeys Kankaanpään Maila (KaMa) saa oranssin kotiyleisön villiksi. Pesistä pelataan Pohjanlinnan pesäpallostadionilla, joka sijaitsee aivan ydinkeskustan tuntumassa. Ennen peliä ja sen jälkeen onkin helppo poiketa tutustumaan kaupungin elämään ja palveluihin, piipahtaa syömässä tai ostoksilla. Kankaanpään Mailan miesten ykkösjoukkue pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla Superpesis-sarjassa. Lauri ”Tahko” Pihkalan kehittämää kuningaslajia on Kankaanpään Mailassa pelattu jo vuodesta 1958. www.kankaanpaanmaila.fi Runovihje: Uuno Kailas, Pallokentän  laidalla Taidekehällä Kankaanpäässä kulttuurinnälkäinen saa vatsansa täyteen ja vähän jää vielä kotievääksikin! Taidekehä on yli sadan, pysyvästi kaupunkimiljööseen sijoitetun taideteoksen kokonaisuus, jossa teokset ja ympäristö kohtaavat hienolla tavalla. Taidekehälle tehdään tapahtumien yhteydessä opastettuja kierroksia. Oman lisänsä tuo myös Kankaanpään taidekoulu ja sen katukuvaa värittävät taitelijaopiskelijansa. Kaupunki tarjoaa vahvaa keskiasteen koulusta. Tiesitkö muuten, että perinteisessä kenkäteollisuuskaupungissa koulutetaan edelleen suutareita, yhtenä harvoista koko Suomessa. www.kankaanpaa.fi Koulutusaiheinen korvamato: Anssi Kela, 1972 (…meistä tuli suutareita…) Britaa Postellissa Kermainen marenkileivos Brita-torttu on kahvila-konditoria Postellin kävijöiden ykkössuosikki. Kahvila sijaitsee pittoreskissa, punatiilisessä rakennuksessa kauppatorin kupeessa. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä, suojeltu Postelli-talo rakennettiin 1930-luvun alussa postitaloksi. Kankaanpääläisille tärkeä talo kunnostettiin vuosien tyhjillään olon jälkeen palvelemaan kuntalaisia ja matkailijoita. Poikkea kahville, lounaalle, jäätelölle tai vaikka virkistävälle terassijuomalle! www.kahvilapostelli.fi Jammailuvinkki: Brita Koivunen: Suklaasydän Aadolf Fredrik lähteellä Kuningas Aadolf Fredrikin jano 1750-luvulla löi vahvan merkkinsä Kankaanpäähän. Valtionpäämies pysähtyi kostuttamaan aatelista kurkkuaan lähteellä, joka tuosta hetkestä alkaen kulki kansan suussa Kuninkaanlähteenä. Samainen, Suomen runsasvetinen lähde pulppuaa edelleen noin kahdeksan kilometrin päässä keskustassa. Nykyään se on vilkkaan virkistys- ja matkailualueen keskus ja karavaanarien suosikkipaikkoja. Alueella on myös maauimala. Runebergiläisen runovimman iskiessä: Vid en källa (Sua lähde kaunis katselen), vaihtoehtoisesti voi rallatella Karavaanaria, joka on kaikkien kaveri Lue tiilenpäitä Kankaanpäässä luonto ja kaupunkimaisema elävät sulassa sovussa. Maisemia tarjoutuu  kauniista mäntykankaista mielenkiintoisiin, ihmisen luomiin ympäristöihin. Kaupungilla on vahva tiilirakentamisen perinne. Moderni arkkitehtuuri  ja vahva taiteen läsnäolo täydentävät kaupunkikuvaa ja tuovat siihen oman tvistinsä.  Kankaanpään nimikkokasvi on kanerva, violettina kukkiva varpukasvi. www.kankaanpaa.fi Biisivinkit: Kauko Röyhkä, Pikku kanerva tai Elvis Jailhouse Rock Torilla tavataan Kankaanpään tori on vilkas markkinapaikka. Torstai on perinteinen toripäivä, ja kesäaikaan keskustaa elävöittää myös lauantaitori myyjineen ja teemapäivineen. Perinteisen torimyynnin ohella nähdään paikallisten seurojen, yhdistysten ja työyhteisöjen tuottamaa ohjelmaa: musiikkia, kilpailuja, näytöksiä, toiminnan esittelyä ja paljon muuta! Tori on keskustan monipuolisten palveluiden keskellä. Pysäköintitilaa löytyy ja kaikki monipuoliset palvelut ovat kätevästi kävelymatkan päässä. Kesäaskeleita tehostamaan lastenloru: Apina ja gorilla, kävelivät torilla… Polku parempaan Kuntoutuskeskus Kankaanpää on alueen monipuolisin majoitus- ja ravintolapalvelujen kokonaisuus. Eloisa kohtaamispaikka ja hyvinvoinnin keskus, tutusti Kuntsari, tarjoaa kuntoutuksen lisäksi monipuolisia tyky- ja hyvinvointipalveluita. www.kuntke.fi Kankaanpään Rivieeran ranta on viihtyisä koko perheen kesäkohde. Iso nurmikko kutsuu piknikille ja lasten leikkipuistossa riittää puuhaa pienimmille. Lentiskentällä voi ottaa hien pintaan ja pulahtaa puhdasvetiseen ja upeasti kunnostettuun Ruokojärveen. Paikalla saatavilla myös ravintolapalveluita. Rentoon fiilikseen johdattaa Veikko Lavin ralli: Ota löysin rantein, älä jännitä… Voit myös loiskutella Sammy Babitsinin Rivieran tahtiin.   MM-kisoista lavatansseihin Kankaanpää tarjoaa kesällä matkailijalle monenlaista: konsertteja, tapahtumia, tempauksia ja tietysti taidetta joka makuun. Mahtuupa mukaan taatusti uniikki MM-tapahtumakin! Juhlatalo Artellissa on kesäkuun loppuun asti esillä Avoin taide -näyttely. Se esittelee kotien taideperintöä ja sen muutosta. Näyttely on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Pesupalloilun MM-kisat koetaan Santasten kylätalolla heinäkuussa. Tapahtuman yhteydessä on myös muuta oheistoimintaa. Nelijalkaiset ystävämme vipeltävät ShowHaun Roadshowssa, koko perheen koiratapahtumassa, 3.6. kauppatorilla. Kankaanpäässä pääsee myös perinteisen lavatanssin tunnelmaan Venesjärven Rantalavalla ja Puntarikosken Paviljongilla. Veneskosken Kesäteatteri idyllisessä kylämaisemassa puolestaan esittää kesäkomedian Tuplavahinko. Näytökset ovat kesäkuun lopusta heinäkuun puoliväliin. Elokuuhun säpinää tuo Pohjois-Satakunnan Taideviikko 21. – 27.8. Festivaalin yhteydessä vietetään torilla Herkutellaan-lähiruokapäivää, joka tarjoaa nautintoja hyvän ruoan ystäville. Koko perheen auto- ja autourheilutapahtuma Vauhdin Festivaali järjestetään 12.8. Elämyksiin johdattamisraidoksi suositellaan: Oi katsopas vaari tuota hauvaa tai Keke Rosberg Formula Rock.