Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Ei täältä pääse mihinkään

Vielä muutama vuosi sitten pääsin näppärästi bussilla Kankaanpäähän täältä yli 200 kilometrin päästä. Ei niitä vuoroja toki ollut kuin korkeintaan yksi päivässä, mutta sentään oli mahdollisuus istua vajaa 4 tuntia ilman vaihtoja. Matka kului torkkuessa, evästellessä ja lehtiä lukiessa, vaikka ei tietenkään aina ollut hauskaa tuijottaa samaa metsämaisemaa, jota pimeässä tuskin lopulta edes näki. Sitten yhtenä kauniina keväänä ilmoitettiin, että viimeinenkin bussivuoro lopetetaan. Se siitä ilosta sitten. Jäljelle jäi kovin vähän vaihtoehtoja. Onnibus ei Kankaanpäähän eksy ollenkaan, joten joko istun kuusi tuntia linja-autossa ja vaihdan niitä ainakin kaksi kertaa, tai sitten ostan junalipun lähimmälle asemalle, joka on sekin yli 50 kilometrin päässä. Junaa pitää tietysti vaihtaa, mikä ei myöskään ole ongelmatonta. Olen joutunut joskus seisomaan lähes 1,5 tuntia 25 asteen pakkasessa illalla ja puhaltelemaan jäätyneitä sormiani. Tämä johtui siitä, että junassa oli sähkövika ja pienimmiltä asemilta palvelut ovat loppuneet ja asemien ovet lukossa. Ainoa vaihtoehto on seistä ulkona ja yrittää pitää itsensä lämpimänä kaihoisasti katsellen aseman ikkunasta sisään, jossa ennen olisin voinut lämmitellä tai edes käydä vessassa. Olen myös myöhästynyt jatkojunasta, koska vaunu on syttynyt palamaan, on odotettu vastaantulevaa liikennettä lähes tunnin ajan ylimääräistä ja raide on ollut poikki. Joskus seuraava juna on odottanut matkustajia, toisinaan olen odotellut Tampereella yöhön asti ja juonut useammankin kupin kahvia. Olen myös VR:lle tehnyt yli 200 euron laskun taksikortilla. Kaikki on koettu. Kaiken tarinoinnin päätteeksi täytyy myöntää, että pienellä katkeruudella kuuntelen niiden tarinoita julkisesta liikenteestä, joka vie suoraan kotikaupunkiin saakka tai jopa suoraan kotikadulle. Kulkuyhteyksiä lisätään suurimpien kaupunkien välillä ja niiden sisällä, mutta me jotka asumme jossakin muualla, saamme käyttää kaiken mielikuvituksemme ja energiamme (ja usein myös rahamme) matkan suunnitteluun.  Joten jos todella halutaan parantaa julkista liikennettä ja kulkuyhteyksiä, kannattaisi ehkä aloittaa jostakin muualta kuin kaikista eteläisimmästä Suomesta – tai ainakin edes vaivautua ottamaan selvää, millaista arki on täällä, missä metrosta ei edes osata haaveilla.