Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Hikeä ja kyyneleitä = muutto

Muuttaminen on uuden alku ja se tietysti innostaa ja jännittää. Silti kaikkea uutta ja jännittävää edeltää vielä pitkä ja hikinen muutto, jossa tunnelma tiivistyy ja hermot kiristyvät eikä selkäjumeiltakaan vältytä. Pakkaaminen, siivoaminen, järjesteleminen, kantaminen, uuden ostaminen ja vanhan karsiminen vie paljon aikaa ja energiaa. Puhumattakaan kaikista käytännön järjestelyistä, kuten sähkösopimuksia, kotivakuutuksia, muuttoilmoituksia jne. Edessäni häämöttää kohta elämäni kahdeksas muutto, joten kokemusta on jo kertynyt. Joskus on muutettu pienellä autolla keskellä helteisintä kesäpäivää ja fiilistelty musiikkia samalla syöden jäätelöä. Kerran muutin kahden matkalaukun kanssa yksin Ranskaan, joten kaikista ja kaikesta piti selvitä omin avuin (seurana olivat tosin uskomaton stressitaso ja närästys). Kyyneleitä on vieritetty sekä haikeudesta että väsymyksestä, mutta aina muutto on lopulta ollut kaiken vaivan arvoista. Ei ihminen tarvitse paljon tavaraa elämiseen, mutta kodikkaan asunnon sisustamiseen jo huomattavasti enemmän. Muuttoa tehdessä yhtäkkiä huomaakin, miten paljon kaapit ja varastot, säilytyslaatikot ja ullakot nielevätkään sisuksiinsa tavaraa: lamppuja, henkareita, toppahousuja, vanhoja koulukirjoja, tuikkukippoja ja muita aarteita. Muuttaessa korostuvat ne itselle oikeasti merkitykselliset tavarat, jotka matkustavat kodista toiseen elämän varrella. Vaikka koteja on jo ehtinyt olla monenlaisia aina uudesta omakotitalosta yhdeksän neliön äänieristyksettömään komeroon, kaikki ne ovat tuntuneet kodeilta. Tuttuus, turvallisuus ja käytännölisyys tietysti korostuvat, kun asunnot vaihtuvat joskus turhankin usein. Opin arvostamaan hiljaisuutta, turvallisuutta ja omaa tilaa. Koko muuttourakan paras hetki on ensimmäisen yön jälkeinen aamukahvi uudessa kodissa.