Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

On aika ihmetellä elämää

Maailma muuttuu, sanotaan. Näinä päivinä muutos tuntuu vielä nopeammalta ja arvaamattomammalta kuin vielä muutama kuukausi tai edes viikko sitten. Yhtäkkiä pitää olla valmis muuttamaan paitsi vapaa-ajan ohjelma, aktiviteetit ja rutiinit, niin myös tapa tehdä töitä. Työt ja vapaa-aika ovat solmussa keskenään ja on vaikea erottaa työminää ja kotiminää toisistaan. Miten ihmeessä voi saada työminän käyntiin, kun kaikki aika vietetään kotona neljän seinän sisällä? Kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä tasapainon löytäminen ei ole helppoa. Tärkeää olisi silti oppia löytämään itsensä näköinen elämä, vaikka olosuhteet olisivatkin poikkeukselliset, ehkä ahdistavatkin. Yritän pysähtyä ihmettelemään elämää: katsella pilvien hidasta liukumista pitkin sinistä taivasta, kuunnella lintujen laulua pihalla ja etsiä muuttumattomia asioita muutoksen keskellä. Parhaita tapoja hoitaa omaa hyvinvointia ovat olleet tähän asti muiden kanssa puhuminen mitä erilaisimmilla sovelluksilla, ulkona juokseminen aamuauringossa ja metsässä laulaminen. Suosittelen lämpimästi. Yritän ajatella positiivisesti. Mielen pitäminen virkeänä on tärkeää, jotta jaksaa entistäkin tasaisempaa arkea. Elämää ei tarvitse pysäyttää, vaikka kaikki pitääkin tapahtua kotona. Opettelen listaamaan niitä asioita, joista voin olla kiitollinen ja etsimään aihetta nauruun joka päivä. Kaikkien päässä myllertävien ajatusten ja tunteiden kanssa eläminen neljän seinän sisällä käy välillä tukalaksi. Silloin on syytä avata ikkuna, vetää syvään keväistä ilmaa ja ihmetellä elämää. Sen pysyvyyttä ja muuttumista, uuden aamun nousemista ja pihalta kuuluvien lasten naurua. Ei ole syytä luovuttaa toivomasta parempaa huomista, vaikka tämä päivä ei olisikaan kohdellut hyvin. Ole itsellesi armollinen, pysähdy ja hengitä. Sitten vasta ihmettele.