Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Vaihtelu virkistää

Eristäytynyt arki on jatkunut jo pitkän aikaa – ja se tuntuu vielä todellisuuttakin pidemmältä ajalta. Koronaa edeltävä elämä  on kuin kaukainen muisto, koska uusi rutinoitunut arki on ottanut vallan. Oman mielen virkistämiseksi on hyvä välillä rikkoa rutiineja ja tehdä jotakin eri tavalla samalla muistuttaen itseä, että millaista arki oli silloin joskus ennen. Sattuneesta syystä vaatekaapin käytetyimpiä vaatteita ovat viime aikoina olleet erilaiset yhdistelmät trikoita, kotishortseja, huppareita ja t-paitoja. Vaatevalintoja on lähinnä määrittänyt niiden mukavuus eikä ulkonäkö. Siksi on piristävää käydä ihan tavallisena etätyöpäivänä vaatekaapilla ja laittaa siistimpi asu päälle. Yhtäkkiä olo onkin paljon terävämpi ja mielikin piristyy vaihtelusta. Kun työpaikka on muuttanut kotiin, voi olla vaikea erottaa töitä ja vapaa-aikaa. Siksi työpisteen luominen on tärkeää ja vaihtelu virkistää siinäkin. Järjestele tavarat uudestaan, osta pöydälle kukkakimppu ja työtkin alkavat maittaa uudella tavalla – tai ainakin haluaisin uskoa, että näin kävisi. Pienellä vaihtelulla saa ihmeitä aikaan! Helposti kaupasta tarttuvat mukaan aina samat tarvikkeet, joista valmistuu samat ruoat viikosta toiseen. Onneksi netti on pullollaan erilaisia reseptejä jokaisen makuun ja ruokavalioon, joten kannattaa antaa uudelle ruoalle mahdollisuus. Vaikka ravintolaillalliselle onkin jo kova ikävä, voi kotona päästä lähes samanlaiseen tunnelmaan. Hyvään ruokaan kannattaa panostaa eikä palata samaan nopeaan nuudeli-pakastevihannessörsseliin, niin kuin allekirjottanut. Yksi rauhoittavimmista asioista maailmassa on katsella kaukaisuuteen, kun aurinko värittää maisemaa. Vielä kun matkustaminen on rajattua ja maisemat pitää hakea kotikulmilta, kannattaa nauttia luonnosta. Eväsretki termosmukin kanssa täynnä teetä on oikein hyvä tapa aloittaa aamu ja katsella, kuinka uusi päivä nousee.