Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kaupallinen yhteistyö: Karvian Yrittäjät - ”Nuoria ei päästetä mihinkään” – Karvia-Päivillä vastataan nuorten toiveisiin Lord Estin ja Portion Boysin voimin

Juho on yksi noin 90 yläasteikäisestä karvialaisesta. Hän kuuluu nuorisovaltuustoon ja vie sitä kautta ikätovereittensa ääntä päättäjien kuuluviin. – Paikkoja kyllä olisi, mutta ovet ovat tiukasti lukossa ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Ehkä taustalla on pelko, että teemme jatkuvasti pahaa ja meitä pitää siksi vahtia koko ajan.   Juhon oma kesä on kulunut tiiviisti töissä ja urheilun parissa. – Olin ensin kesätöissä kankaanpääläisessä urheiluliikkeessä, ja sitten siirryin vielä kahdeksi viikoksi paikalliseen Saleen. Loppuaika menee tiiviisti harjoituksissa, kertoo hiihtoa aktiivisesti harrastava Juho.   Perustreenit rokottavat aikaa joka päivä. Ohjelmaan kuuluu muun muassa kuntosaliharjoittelua ja pururatajuoksua. – Jos jaksan, käyn iltaisin morottamassa kavereita kylällä. Tapaamme joko urheilutalolla, Salella tai huoltoasemalla. Kirkkojärven rantaan nuoria ovat houkutelleet uimaranta ja lentiskenttä. – Villilän rannasta meidät on kuitenkin häädetty pois, koska siellä on karavaanarialue.     Tänä kesänä 15–35-vuotiaat karvialaiset ovat alkaneet pelata yhdessä pesistä. Kiinteitä peliaikoja ei ole, vaan ajat sovitaan päiväkohtaisesti. – Itsekin asun vähän kauempana keskustasta, joten WhatsAppin käyttö on kätevää. Ei tarvitse lähteä turhaan notkumaan kentälle, ellei joukkueita saada aikaiseksi.   Tulevien Karvia-Päivien Nuorten Bileet saa nuoren miehen takuuvarmasti liikkeelle. – Täytyyhän sinne mennä, kuittaa hän.   Juho aloittaa lukion ensi syksynä ja muuttaa asumaan Kankaanpäähän. Elämänmuutos helpottaa paitsi koulunkäyntiä myös treenaamista. – Linja-autoja kulkee harvakseen, ja koulumatkat venyisivät päivittäin liian pitkiksi. Myös harjoittelu Jämijärvellä helpottuu, nuorukainen tuumii tulevaa.   Sierra ja reggaerekka Karviaan   Ellei Sierralla Nevadaan, niin fillarilla ja mopoautolla Karviatalolle perjantai-iltana 4. elokuuta, mars mars! Nuorten ääntä on aikaa kuultu, ja Karvia-viikon perjantai-ilta on omistettu paikalliselle ja naapurikuntien jonneille ja jannoille. – Nuorisovaltuusto kartoitti paikallisten nuorten toiveita ja omaa tapahtumaa kaivattiin. Järjestäjät ottivat toiveestamme kopin, ja tapahtuma alkoi muotoutua. Teimme kyselyn myös pääesiintyjän eli bilebändi Portion Boysin suosiosta. Sen musiikki ja tyyli tuntuvat putoavan hyvin kohderyhmään, kertoo nuorisovaltuuston jäsen ja kulttuurilautakunnan tuleva puheenjohtaja Väinö Hautaluoma .   Pokemonmeininki   Poikabilebändi Portion Boys on kotoisin Isojoelta, ja sen piisit ovat simppelin koukuttavia ja tanssittavia melodioita. Bändi tunnetaan pikkutuhmista sanoituksistaan ja sketsinomaisista musiikkivideoistaan.  Tuttuja piisejä ovat muun muassa Kerätään Pokemoneja, Mennään Sierralla Nevadaan ja Karjala takas.   Jii-haa!   Nuorisobileet Karviatalon vanhassa salissa alkavat kello 20. Aulaan roudataan leffoistakin tuttu mekaaninen rodeohärkä, jonka selässä huimapäät pääsevät kokeilemaan häränkesytystaitojaan. Ensimmäinen bändi nousee lauteille kello 21. – Portion Boys esiintyy meillä ensimmäisenä, sillä se siirtyy viihdyttämään täysi-ikäisväkeä perjantain myöhäisillaksi tapahtumatelttaan, Hautaluoma perustelee.   Lord Est lauteille   Kun PB on kääntänyt nupit kaakkoon ja lämmittänyt yleisön, loppuillaksi estradi on auki Lord Estille. Sen soundi ammentaa vaikutteita Karibian dancehall-, soca- ja reggaerytmeistä. Lord Estin kappaleita ovat muun muassa Reggaerekka, Dirlandaa ja Isä tulee.  Moni muistaa myös Petri Nygårdin kanssa tehdyn Selvän päivän. – Toivotaan, että karvialaiset saavat houkutelluksi kaikki sukulaiset ja naapurikuntien tutut mukaan, niin saadaan kunnon bileet aikaiseksi. Runsas osanottajamäärä lupaa hyvää myös vastaisuuden tapahtumille, Hautaluoma uskoo.       Nuorten Bileet perjantai-iltana 4. elokuuta on ikärajaton tapahtuma, jonka järjestää nuorisovaltuusto yhteistyössä kulttuuri- ja nuorisotoimen kanssa. Nuorisobileet Karviatalon vanhassa salissa alkavat kello 20.