Kumipyöräliikenne on jälleen liki yhtä vilkasta kuin ennen koronaa, mutta liikenne ei enää näytä samalta – yksityisautojen määrä on kasvanut samalla kuin joukkoliikenne on yhä vaikeuksissa - Elämänmeno - Kankaanpään Seutu

Kumipyöräliikenne on jälleen liki yhtä vilkasta kuin ennen koronaa, mutta liikenne ei enää näytä samalta – yksityisautojen määrä on kasvanut samalla kuin joukkoliikenne on yhä vaikeuksissa

"Voi olla, että työhön perustuva matkustus ei palaudu samanlaiseksi. Toisaalta vapaa-ajan matkustus voi ylittää aiemman kysynnän", VR:ltä arvioidaan.

Yksityisautojen määrä on kasvanut liikenteessä kymmenillätuhansilla pandemiaa edeltäneestä ajasta samalla kun joukkoliikennemäärissä ollaan vielä huomattavasti takamatkalla.

24.10. 11:00

Helsinki

Tieliikenne on syksyä kohti vilkastunut pandemiaa edeltäneelle tasolle, mutta teillä kulkeva kalusto vaikuttaa muuttuneen. Yksityisautojen määrä on kasvanut kymmenillätuhansilla pandemiaa edeltäneestä ajasta samalla kun joukkoliikennemäärissä ollaan vielä huomattavasti takamatkalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos