Moni luulee kesällä pärjäävänsä vähemmillä unilla – Todellisuudessa unen tarve vähenee kesällä vain muutamalla minuutilla, sanoo asiantuntija

Virkistävän vaikutuksen lisäksi valolla on toinen päätehtävä: se ohjaa elimistön keskuskelloa. Sisäisellä kellolla on suuri vaikutus siihen, miten nukumme.

Vaikka unet olisivat jääneet lyhyiksi, osa kokee, ettei kesällä väsytä päivisin samalla tavalla kuin talvella. Kokemus saattaa olla todenperäinen.

16.7. 20:15

Suomalaisten unelle kesä on vaikein vuodenaika, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Timo Partonen.

Moni kärsii kesällä unihäiriöistä, eivätkä syynä ole pelkästään helteet. Uneen vaikuttavat muun muassa sosiaaliset aktiviteetit, ihmissuhteet, liikunta, alkoholi ja stressi mutta ennen kaikkea valo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos