Helmikuun 22. päivä vuonna 1918 valkeni kovissa pakkaslukemissa. Pakkasta oli lähes 30 astetta ja lunta metrin verran.
Aamun tunteina sadat punakaartilaiset lähtivät Niemenkylän taloista kohti Kankaanpäätä. Tarkoituksena oli valloittaa valkoisten esikuntanakin toimiva paikkakunta ja jatkaa siitä aina Kristiinankaupunkiin asti. Hyökkäys oli osa pari päivää aiemmin käynnistynyttä punaisten yleishyökkäystä.
Muutama sata metriä edettyään etujoukko törmäsi valkoisiin, jotka tiesivät odottaa hyökkäystä. Ensimmäinen kahakka käytiin aivan Kankaanpään ja Lavian rajalla. Punaiset joutuivat perääntymään kohti Niemenkylää.
Valkoisia oli vain 85 miestä, mutta heillä oli käytössään kaksi konekivääriä. Punaisillakin oli konekivääri, mutta valkoiset osasivat valita kuularuiskuilleen paremmat asemat.
Peräännyttyään nykyisen Niemenkyläntien pohjoispäähän punaiset joutuivat todella ahtaalle. Tie oli kapea ja rinteen juurella.
Toisella puolella tietä oli peltoaukea. Kun valkoiset saivat konekiväärinsä asemiin, toisen rinteen päälle ja toisen tien toiselle puolelle, oli leikki kaukana. Punaisille ainoan suojan antoi matala oja ja risuaita. Pakokauhun vallassa osa punaisista lähti perääntymään avointa peltoa pitkin. Ristiin ampuvat konekiväärit tekivät veristä työtään.
Punaiset joutuivat jälleen perääntymään. Tällä kertaa Sampakosken talolle.
Sampakosken talolle oli kerääntynyt valtava määrä hevoskuormastoa, jonka oli tarkoitus jatkaa Kankaanpään suuntaan. Kapealla tieuralla ei ollut tilaa kääntyä ja perääntyvät joukot saivat aikaan todellisen pakokauhun. Valkoisten toinen konekivääri vaihtoi asemaa, jälleen rinteen päälle, mistä oli hyvä näkymä Sampakosken talon pihaan. Osa punaisista linnoittautui Sampakosken talon kellariin. Kivijalan aukoista he pystyivät ampumaan hyvästä suojasta. Talon edustalle kaatuikin kolme valkoista.
Sampakosken talon kahakka ratkesi vasta, kun valkoiset saivat toisen konekiväärinsä sellaiseen asemaan, että se pystyi ampumaan talon kivijalan aukkoihin. Punaiset joutuivat perääntymään.
Valkoiset seurasivat varomattomasti perässä. Punaiset saivat kuitenkin rivinsä kuntoon Suuriniemen ja Sepän taloilla. Osa lähti kiertämään valkoisten sivustalle.
Motitusyritys lähes onnistui, sillä valkoiset eivät uskoneet kohtaavansa enää kovaa vastarintaa.
Ahdingossa olleet valkoiset kuitenkin pelastuivat, sillä Kankaanpäästä lähetetty 40 miehen osasto liittyi taisteluun jääkäri Isopuron johdolla. Isopuron osaston saapuminen oli viimeinen niitti punaisille.
Lisäksi valkoiset olivat jälleen saaneet konekiväärinsä erinomaisiin asemiin peltoaukean reunalla olevalle kumpareelle, niin sanottuun Kastarin mäkeen. Punaiset vetäytyivät Lavian kirkonkylään, eivätkä enää palanneet Niemenkylään kuin muutamien miesten partioissa.
Punaisten vetäydyttyä, Niemenkylän talot oli ryöstetty. Niitä ei kuitenkaan poltettu. Talojen nurkissa oli olkilyhteet sytyttämistä vaille valmiina, mutta kukaan ei ollut sytyttänyt niitä.
Kukaan ei tiedä, miksi taloja ei poltettu. Erään perimätiedon mukaan polttaminen olisi jätetty Niemenkylän torppareiden tehtäväksi, mutta nämä eivät halunneet polttaa oman kylän taloja. Toisen version mukaan sytyttäminen yksinkertaisesti unohtui kiireisen perääntymisen aikana.
Taistelun päätyttyä kylänraitti oli täynnä jäätyneitä ruumiita. Niitä ryhdyttiin keräämään Suuriniemen riiheen, mistä omaiset kävivät niitä hakemassa. Lopulta riihessä oli 39 ruumista, joita kukaan ei kaivannut.
Niemenkylästä lähetettiin torppari kysymään Laviassa olevilta punaisilta, voisiko ruumiit tuoda Laviaan ja haudata kirkkomaalle. Vastaus oli, että ei missään nimessä. Sellainen ruumismäärä aiheuttaisi paniikkia. Kun valkoiset valloittivat Lavian, lähetettiin sama mies kysymään, voisiko nyt punaisten ruumiit toimittaa Lavian kirkkomaalle haudattavaksi. Jälleen vastaus oli kieltävä.
Kevään saapuessa kyläläisten oli keksittävä itse, mitä tehdä ruumiille. Lopulta ne vietiin parin kilometrin päähän Suuriniemen lammashaassa sijaitsevaan hiekkamonttuun, mihin ne haudattiin ilman arkkua ja kirkollista toimitusta.
Muutama vuosi myöhemmin Lavian kirkkoherra kävi siunaamassa hautapaikan, ja ruumiit saivat rauhan. 39 kaatunutta punaista lepää edelleen korpihaudassa, missä on nykyään muistokivi kertomassa, mikä paikka on kyseessä.
Sampakosken taistelulla oli suuri merkitys erityisesti Satakunnan rintaman kehitykselle. Sampakoskelle asti punaiset olivat edenneet ja valkoiset olleet ahdingossa, taistelun jälkeen tilanne muuttui päinvastaiseksi.
Kankaanpään valkoiselle esikuntapitäjälle taistelun lopputulos merkitsi suurta helpotusta. Välitön valloitusuhka oli väistynyt.
Sisällissota 1918
Sampakosken taistelu
Sampakosken taistelu käytiin Lavian Niemenkylässä 22. helmikuuta 1918.
Alunperin 450–600 punaista lähti hyökkäämään kohti Kankaanpäätä. Valkoiset olivat saaneet tietoa hyökkäysaikeesta ja punaisia vastassa oli Porin pataljoonan neljäs komppania sekä osia toisesta komppaniasta noin 85 miehen vahvuisena. Taistelu käynnistyi Kankaanpään ja Lavian rajalla.
Punaiset joutuivat avoimessa maastossa kahden valkoisen konekiväärin ristituleen, mikä aiheutti suuret tappiot.
Punaisten tappioluvuista ei ole tarkkaa tietoa, ne vaihtelevat 39–80 välillä. Valkoisia kaatui 5.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 17.2.2018