Marraskuussa 1917 Laviaan perustettiin oma punakaarti. Kaarti keräsi nopeasti runsaasti väkeä ja ennen sisällissotaa siinä oli noin 200 jäsentä. Punakaartin tukikohtana toimi Torpan työväentalo.
Suojeluskunta perustettiin Laviaan jo syyskuussa 1917. Suojeluskunnassa oli ennen kapinan alkua noin 80 jäsentä. Suojeluskuntalaiset kokoontuivat Suomelan seurantalolla ja Yli-Antilassa.
Kumpikin osapuoli oli tietoinen toisistaan, mutta suuremmilta yhteenotoilta vältyttiin pitkään. Tilanne ei eskaloitunut, koska aseita ei ollut kummallakaan osapuolella. Kapinan alettua punaiset odottivat saavansa aseita Porista. Valkoiset olivat täysin metsästysaseiden varassa.
Osapuolten ensimmäinen yhteenotto koettiin heti sodan alettua 31. tammikuuta 1918, jolloin Kankaanpäästä tulleet valkoiset piirittivät porilaisen voimistelunopettajan A. Rydmanin johdolla Torpan työväentaloon kokoontuneet noin sata punakaartilaista. Valkoiset tulivat riisumaan punaiset aseista. Siihen mennessä punakaarti oli jo ehtinyt julistaa aseidenkeruukampanjan Laviassa.
Työväentalolla tilanne karkasi enemmän ja vähemmän käsistä. Sisään rynnätessään yksi suojeluskuntalainen haavoittui vaikeasti, kun hänen oma aseensa laukesi vahingossa. Mies kuoli vammaansa seuraavana päivänä.
Osa Torppaan majoittuneista punaisista lähti karkuun. Yhtä pakoon yrittänyttä ammuttiin jalkaan, mutta muutama onnistui pakenemaan Suodenniemelle asti.
Torppaan jääneiltä punakaartilaisilta vaadittiin vakuutus, etteivät he osallistu punakaartin toimintaan jatkossa enää millään tavalla.
Suojeluskuntalaiset ottivat viisi vankia ja lähtivät takaisin Kankaanpäähän. Vankien joukossa oli muun muassa Lavian punakaartin päällikkö Frans Jokinen, joka kuoli Närpiön vankileirillä 13. toukokuuta 1918.
Parin viikon ajaksi punakaartin toiminta lamautuikin, kunnes Porin piiriesikunta lähetti Laviaan 110 miestä ja kolme päällikköä. Torpalla vakuutuksen antaneet punakaartilaiset päättivät liittyä uudelleen punakaartiin.
Helmi–maaliskuun aikana punaiset murhasivat Laviassa yhteensä 8 henkilöä. Ensimmäiset murhat tapahtuivat 18. helmikuuta, kun punaiset pidättivät nahkurin ja kuparisepän Juho Lammisen Lavian Susikoskella. Lammista lähdettiin viemään Suodenniemelle, mutta matkan puolivälissä hänet surmattiin. Ruumis jätettiin murhapaikalle puuhun sidottuna.
Samana päivänä pidätettiin talollisen poika Oskari Lehmijoki. Lehmijoki ammuttiin maaliskuun alussa Suodenniemen pappilan tienhaarassa. Myös muun muassa rakennusmestari F. A. Soini pidätettiin ja määrättiin ammuttavaksi 21. helmikuuta. Ruumis lojui Naarasen kallioilla päiväkausia.
Valkoiset syyllistyivät mielivaltaisiin veritekoihin Susikosken taistelun jälkimainingeissa. Taistelun jo päätyttyä Vaasan pataljoonan valkoiset sotilaat tutkivat kylän rakennukset ja löysivät viisi piiloutunutta miestä. Miehet ammuttiin ilman tarkempaa selvitystä.
Jälkikäteen selvisi, että viidestä miehestä vain yksi oli punakaartilainen, muut neljä olivat aseetta piilossa taistelua. Tapaus järkytti paikkakuntalaisia ja myös kirkkoherra Yrjö Lehmusvirta arvosteli tapahtunutta ankarasti.
Sodan jälkiselvittelyissä teloitettiin kaikkiaan 24 lavialaista, mukana kaksi naista. Vankileireillä kuoli noin 50.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 22.2.2018. Alkuperäisessä jutussa kuva oli peilikuvana, mikä selvisi myöhemmin. Tässä jutussa kuva käännetty oikeinpäin.
Lue lisää: Kankaanpään työväenyhdistyksen ratkaisu pelasti ihmishenkiä vuonna 1918
Lue lisää: Video: Kankaanpää valikoitui puolivarkain valkoisten esikunnaksi