Oletko ikinä miettinyt, mitä kassissasi voi olla ja mitä siellä pitäisi olla. Yksittäiset tavarasi voivat olla keskeisiä tekijöitä, kun alat kadonnutta omaisuuttasi jäljittää. Vihjeet ovat erityisen tärkeitä, jos et tiedä missä kassisi on.
Kassissa kannattaa pitää aikakausilehteä, jossa on osoitetietosi. Siellä on hyvä olla myös aineistoa, josta käy ilmi työpaikkasi. Aika kätevää on, jos mysteerikassisi katoaa lähellä poliisiasemaa.
Yllättäen kadonneesta kassista ei kannata ilmoittaa kotiväelle, mylläävät koko kodin autotallista puhumattakaan. Saattavat hätääntyä. Niin tosin hätääntyy kassinsa hävittänytkin, jos tiedät juuri ottaneesi sieltä kameran ja muutaman minuutin kuluttua koko kassia ei löydy mistään??? Tiedät laittaneesi laukkusi auton takapenkille, mutta vaikka katsot yhä uudelleen, ei niitä siellä ole. Yrität väittää itsellesi, että muistikuvat ovat oikeita niin olalta, rappusista, autotallista... 55 kilometrin takaa.
Kurkkaat vielä kerran, mutta vaikka kuinka hierot silmiäsi... tarvitsemiasi laukkuja ei ole!
On turha luottaa viattomimmankin auton hälytysjärjestelmään. Punainen valo vilkkuu, jos ovi on auki. Yritän todistaa sen, vaikka oletukset, teesit, antiteesit eivät tunnu pätevän. Ymmällä olo jatkuu.
Luota työtoveriin, mutta vasta epäilyksen jälkeen. Kollegalta tulee viesti 09.46, Miksi pitäisi soittaa poliisille? Tässä nyt ehdi, kun on muutakin tähdellisempää: kuten vaikka nyt etsiä työvälineitä, kun työvuorokin juuri alkoi...
On ihan hyvä, jos työpuhelimen lisäksi on vielä oma puhelin, jolla operoida hädässä.
”Mitä asiaa sillä poliisilla oli”, viestit matkalla takaisin Poriin?
Jotain kadonnutta löytynyt...
”No anna se numero”, tivaat puolikiukussa kollegalta WhatsAppissa.
”Keski-Heikkilä täällä moi, onko teillä oikeasti jotain mun tavaraa?”
”Kaksi kassia, löytäjä oli poiminut suojatieltä Paasikivenkatu 1:stä”, vastaa ystävällinen Kankaanpään poliisi.
Matkalla kohti Poria Venesjärvellä käännyt takaisin. Riemua säätelee ja hillitsee mysteeri, mitä oikein tapahtui ja miksi.
Kollega, poliisi ja aviomies väittävät ja löytäjä säestää yhteyttä ottaessa ja kiittäessäni, että laukut olisivat jääneet auton katolle, kun Torikadulla töihin tullessani otin muutaman lumisadekuvan kello 9.21 sääjuttua varten. Päätoimittaja ei vihjaile mitään, vaan kehottaa tekemän jutun. Sen verran erikoinen tapaus alaisella.
Auton takaovi oli (kaiketi) jäänyt auki, mutkassa Paasikivenkadulle kääntyessäni ovi lienee auennut ja päällekkäin olleet kaksi kassia sinkoutuivat ulos. Pari sataa metriä myöhemmin työpaikan pihassa, mitä muuta teet kuin viidennen kerran tutkit takapenkkiä vain todetaksesi, että EI NIITÄ OLE ja miten hemmetissä hoidan työni.
Soitan kello 10.24 löytäjälle ja lupaan palkita. Huhtamaan Pertti haluaa ymmärrettävästi tietää, miten tavarat olivat päätyneet suojatielle levälleen. En osaa selittää, miksi en huomannut oven olevan auki, miksi en kuullut mitään epäilyttävää risteyksessä ja miten voin väittää, että auton takaovi oli kiinni epäilyksiä herättämättä pari sataa metriä ajettuani.
Ihan ei löytäjä tallentunut tähän Paasikivenkadun loskakuvaan 09.29. Risteyksessä suojatiellä ei onneksi ollut näin kosteaa.
Poliisi oli kirjannut tehtävän omaisuustehtäväksi kello 09.36. Luen löytötiedoista IVO-päivystäjän arvion mukaan tehtävä vaati poliisilta välittömiä toimenpiteitä. Molempia poliiseja hymyilytti. Niin minuakin.
Rehellisiä ihmisiä on. Saatoin hoitaa viikonlopputyöni, kun kukaan ei ehtinyt ajaa työkännykkäni, tietokoneeni yli ja tärkeät muistiinpanoni vettyivät vain vähän. Tutun 75-vuotissynttärikorttikin oli ihan siisti.
Sitä en vielä tiedä, miten mieheni tästä toipui. Sitä ennen tapaan Huhtamaan vielä työpäivän päätteeksi. Täytyy kysyä, miltä ne tavarat siinä suojatiellä oikein näyttivät. Aion ottaa selvää myös keskipakoisvoimasta 25 kilometrin tuntivauhdissa.
Älykellon mukaan nukuin 8 tuntia 21 minuuttia edellisyönä. Poikkeuksellisen vetreänä olin siis liikenteessä?!
Tämä kuva tallentui kameraan kello 09.21 eli tästä koko sählinki alkoi ja poliisi soitti kollegalle jo 9.36, että voisiko Keski-Heikkilä ilmoittautua.