”Luen lauantaina enkä mene Siiliin” – Penkkarit pirteässä pakkassäässä

Palanut pulpetti muistutti penkkareista ja päästi abit elämän seuraaviin haasteisiin tyhjältä pöydältä.

Perinne piti paikkansa, vaikka ajankohta on takavuosista poikkeava. Totuttuun tapaan Kankaanpään Yhteislyseon abien penkkareissa poltettiin pulpetti montussa.

Kirpeä pakkassää ja kirkas auringonpaiste säestivät Kankaanpään yhteislyseon abiturientttien penkinpainajaisia perjantaina.

Abit viettivät penkkareitaan poikkeukselliseen aikaan, ikään kuin ylioppilaskirjoitusten päättymisen merkkinä.

Muualla maassa penkkareiden yleinen ajankohta oli tänäkin vuonna helmikuun alussa, ennen lukuloman alkamista. Kenties juuri tästä syystä yhden penkkariauton kyljessä komeili teksti ”Ei tehty tätäkään ajoissa”.

Toisen auton lavan kylkeä komisti lupaus, jonka paikkansapitävyyttä ei vielä perjantaina pystynyt varmistamaan.

”Luen lauantaina enkä mene Siiliin”, luki lakanassa, jota somisti myös pitkänenäinen Pinokkio – ties minkä epätotuuden merkkinä.

Ei älliä -sloganin perässä oli sentään kysymysmerkki, ja miksi ei olisi ollut. Kankaanpään yhteislyseo on perinteisesti pärjännyt hyvin lukiovertailuissa. Viime joulukuussa yhteislyseon löytyi sijalta kahdeksan, kun Suomen Tietotoimisto asetti Satakunnan lukiot järjestykseen.

STT:n lukiovertailussa verrataan kevään ja syksyn ylioppilaskirjoitusten tuloksia lukionsa kolme vuotta sitten aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin. Näin voidaan huomioida opiskelijoiden lähtötason vaikutusta yo-tuloksiin.

Facebookin lisäksi yhteislyseo jakoi penkkaripäivän tunnelmia myös Instgramissa.

Torstaina ohjelmassa olivat potkiaiset, joiden muistona montun keskellä tönötti palanut pulpetti.

Tästä on hyvä jatkaa niin sanotusti tyhjältä pöydältä kohti jatko-opintoja tai elämän muita haasteita.

Kevään ylioppilaskirjoitukset päättyivät perjantaina saamen äidinkielen ja kirjallisuuden kokeeseen. Kankaanpään penkkareiden järjestämisen ajankohdasta voi tulkita, että siinä kokeessa ei tainnut olla täällä kokelaita ruuhkaksi asti.

Yo-kirjoituksiin ilmoittautui 45 600 kokelasta. Kokelaita on noin 700 vähemmän kuin keväällä 2022.

Tämän kevään ylioppilastutkinnon tulokset lähetetään lukioille 16. toukokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos