Ikäviä muistoja kouluruoasta? – Jämijärven oppilaille ruoka maistuu eikä valittamista ole Merikarvialla eikä Karviassakaan

Kolme pohjoissatakuntalaista kuntaa mahtuu 30 kunnan kaartiin, kun kisataan kouluruoan maittavuudessa. Kyselyn tulokset liittyvät vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tuloksiin.

Jämijärven keskuskoulun keittiöllä tehtiin hyvää ruokaa jo viisi vuotta sitten. Nyt uuden Pääsky-koulun keittiöllä hääritään upouusissa tiloissa. Kuvassa vanhalla keittiöllä Pirjo-Liisa Keskinen ja Pirjo Raitinpää kokkailivat vuonna 2017.

Jämijärven koulun oppilaille kouluruoka maistuu toiseksi parhaiten. Ruokahävikki oli Jämijärven koulussa minimaalista jo vuonna 2017, mikä käy ilmi Kankaanpään Seudun silloin julkaisemasta uutisesta.

Jämijärvellä keittiöhenkilökunta kertoi jo viisi vuotta sitten pitävänsä huolta sekä maittavasta ruuasta että ruokalan viihtyisyydestä. Oppilaita myös konsultoitiin, kun ruokalistoja tehtiin. Uudet kouluruokasuositukset otettiin tuolloin käyttöön.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos