Katso alakoululaisten kuvat kevätlumosta: Hongon koulun oppilaat innostuivat valokuvaamaan ihmeellistä luontoa

Kuvista paljastuu ihmeellinen luonto, jonka vain tarkkailemalla aistii.

Hongon koulun oppilaskunta valitsi kolmen kärkeen muun muassa tämän ekaluokkalaisen Joel Pukaralammin tallentaman järvimaiseman.

Katsomalla lähelle näkee syvemmälle. Kankaanpään Hongon koulun oppilaille järjestetty Kevät lumo -valokuvakilpailu osoittaa, että jo valokuvaaminen sellaisenaan pakottaa pysähtymään ja aistimaan tarkemmin. Perhonen ja avautuva kasvillisuus jäävät kiireisiltä näkemättä.

Oppilaskunta valitsi valokuvista kolme mielenkiitoisinta kuvaa. Ne olivat ekaluokkalaisen Joel Pukaralammin Järvimaisema sekä viidesluokkalaisten Noora Forman kissakuva Kevään tarkkailijasta ja Rene Paloviidan Kevättä futiskentällä.

Viidesluokkalaisen Rene Paloviidan Kevättä futiskentällä nousi oppilaskunnan valitsemien kolmen kärkikuvan joukkoon.

Hongon koulu otti pari vuotta sitten ympäristökasvatuksen opetusohjelmaansa ja sitoutui lisäämään sen painoarvoa opetuksessa.

"Ympäristökoulu tai ympäristökasvatuspainotteinen koulu, miten sen haluaakin ilmaista, on saanut henkilökunnan tarkastelemaan, miten opetusta voitaisiin siirtää enemmän ulos ja siten saada oppilaiden käyttöön kaikki ulkona oppimisen hyödyt”, esikoulun opettaja Marianne Räsänen kertoo.

Opetuksen tavoitteena on lasten luontosuhteen vahvistaminen sekä luonnosta ja luonnossa oppiminen. Tarkoitus on Räsäsen mukaan lisätä lasten ymmärrystä oman toiminnan vaikutuksista omaan sekä ympäristön hyvinvointiin sekä kannustaa oppilaita liikkumaan luonnossa ja tutkimaan sitä myös vapaa-aikanaan.

Talviloman aikana Hongon koulu muun muassa tarjosi oppilaille mielenkiintoisen haasteen kotiin vietäväksi – Luonto-bingo. Tässä tehtävässä oppilaiden tuli hankkia luontokokemuksia talvella ja osallistua leikkimieliseen kisaan. Monet perheet käyttivät talviloman aikaa yhdessä luonnossa liikkumiseen ja bingo-tehtävien suorittamiseen.

Monialaiseen oppimiskokonaisuuteen "luonto-teemalla" nyt keväällä liittyi myös mahdollisuus kotona nähdä kevättä kameran linssin läpi ja osallistua valokuvauskilpailuun kolmen viikon ajalla. Valokuvat liitettiin omalle Padlet-seinälle.

Oppilaita ohjeistettiin tallentamaan kaunein ja lumoavin keväinen hetki. Kuvat paljastavat, mitä kevät kenellekin merkitsee!

Kaikki Kankaanpään koulut osallistuvat "Kestävästi koulutiellä" -ympäristöhankkeeseen, jota opetushallitus tukee. Se mahdollistaa lisäämään ympäristökasvatusta kouluissa.

Viidesluokkalaisen Noora Forman kevät näkyy niin kevään tarkkailijan katseessa kuin heräilevässä luonnossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos