"Nyt on mukavan väljää kierrellä ja tehdä ostoksia"

Väkeä ei riittänyt tungokseksi asti Jämin markkinoilla. Markkinakansaa liikkui, mutta vaihtuvuus oli suurta.

Pekka Söderlund

Jouni Salmelan johtamassa hyväntekeväisyyshuutokaupassa kerättiin varoja muun muassa nuorten teatteritoimintaan.

Pekka Söderlund

Perinteiset Jämin markkinat pidettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Yleensä tapahtumaa vietetään elokuussa, mutta päällekkäisten tapahtumien takia markkinat pidettiin kuukautta aiemmin, viime lauantaina.

Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Silti väkeä oli liikkeellä vähänlaisesti.

Liikenteenohjauksessa hommia paiskinut Petri Ihanamäki kertoi, että kaikesta huolimatta väkeä oli liikkeellä enemmän kuin vuosi sitten.

–Viime vuonna markkinoita vietettiin sateisessa säässä. Nyt kaunis ilma on houkutellut enemmän markkinaväkeä liikkeelle.

Ihanamäen mukaan markkinaväkeä oli päivän aikana paljon liikkeellä, mutta harva viipyi paikalla pitkään.

–Vaihtuvuus on suurta. Varmasti joku viipyy täällä pidempäänkin, mutta useimmat tekevät ostoksensa ja lähtevät pois. Ajankohta saattaa vaikuttaa väkimäärään. Heinäkuun puolivälissä kesätapahtumia on paljon päällekkäin. Pari vuotta sitten elokuussa oli hieno keli ja väkeä oli todella paljon, muisteli Ihanamäki.

KankaanpääläinenTapani Lehto oli liikkeellä tyttärensä ja kahden lapsenlapsen kanssa. Mitään ihmeempää ostossuunnitelmaa ei Lehdolla ollut.

–Tässä nyt katsellaan vielä mitä täältä löytyy. Limpun kävin jo ostamassa ja toriperunoita pitää vielä löytää. Ja lapsille karkkia, luetteli Lehto.

Lehto oli tyytyväinen, että väkeä ei ollut tungokseksi asti.

–Nyt on mukavan väljää kierrellä ja tehdä ostoksia.

Jämi Areenan pihamaalla oli runsaasti perinteisiä markkinakojuja. Eino Kiviniemi oli myymässä leivonnaisia. Mies osasi helposti sanoa, mikä oli päivän hittituote.

–Mansikkaviineri. Se on nyt selkeä sesonkituote ja ne loppuvat aina kesken. Viinerit käyvät yleensäkin hyvin kaupaksi.

Viinereiden lisäksi tuore leipä käy aina kaupaksi.

–Ihmiset ostavat erityisesti ruis- ja täysjyväleipää. Ne käyvät kaupaksi ympäri vuoden, toteaa Kiviniemi.

Perinteisten myyntikojujen lisäksi markkinoilla pidettiin myös hyväntekeväisyyshuutokauppa. Jouni Salmelan johdolla huutokaupattiin jos jonkinmoista tavaraa. Huutokaupan tuotolla tuettiin muun muassa jämijärveläistä nuorten teatteritoimintaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: