Torstaina kiihtymisvaiheeseen, heti perjantaina jo leviämisvaiheeseen: Pohjois-Satakunnassa 12 tartuntaa kahdessa päivässä – ja luonnollisesti myös useita koronan joukkoaltistumisia

PoSan ylilääkäri Margit Seppälä yllättyi covid-tartuntojen räjähdysmäisestä määrästä. Kiihtymisvaiheesta siirrytty salamannopeasti leviämisvaiheeseen.

Pomarkussa pelatun lentopallo-ottelun jälkeen on todettu 18 uutta korona-altistusta.

27.11.2020 16:18

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän (PoSan) alueella on covid-tilanne nopeasti huonontunut kahden päivän aikana.

PoSan ylilääkäri Margit Seppälä kertoo, että perjantaina pidetyssä kokouksessa, johon osallistuivat Pohjois-Satakunnan kuntien johtajat, PoSan tartuntataudeista vastaavat viranomaiset ja Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri ovat todenneet, että PoSan alueella on siirrytty leviämisvaiheeseen.

Parissa päivässä siirtyminen kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen yllätti myös hänet.

Viimeisten 14 vuorokauden aikana on todettu 14 covid–tartuntaa, joista 12:n vastaukset on saatu torstain ja perjantain aikana. Tartuntojen lähteet ovat tiedossa ja ne liittyvät pääosin kahteen tartuntaketjuun.

Tilanteeseen liittyy useita joukkoaltistumisia. Viime viikolla paljastui altistumisia Honkajoella ravintola Harakassa ja Karviassa Marjasuon kylätalossa.

Pomarkun liikuntatilassa lentopallo-ottelussa 18 altistunutta.

Honkajoen sählykoulussa 18 altistunutta.

Honkajoen lukiossa 5 karanteeniin ja yläkoulun puolella karanteeneja kontaktoidaan.

Honkajoen lukio ja yläkoulu kokonaan etäopetukseen.

Attendon hoivakodissa Villa Rauhalassa Honkajoella ja Anna-kodissa Karviassa todettu henkilökunnassa covid-tartuntoja. Asukkaissa ei ole vielä sairastuneita.

Päiväkoti Havussa Kankaanpäässä asetettu kaksi päiväkotiryhmää ja 6 henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin.

Viime viikolla tuli tieto altistuksista Ravintola Harakasta Honkajoella ja Marjasuon kylätalolta Karviasta.

Nyt uudet todetut tapaukset ovat johtaneet useisiin joukkoaltistuksiin 23.–25.11. välisenä aikana.

Kankaanpäässä päiväkoti Havussa kaksi päiväkotiryhmää ja 6 työntekijää on asetettu karanteeniin.

Päiväkodin altistuneet työntekijät ja lapset ovat asetettu karanteeniin, mutta muuten varhaiskasvatus toimii normaalisti.

Honkajoen lukiossa 5 on asetettu karanteeniin ja yläkoulun karanteeneja parhaillaan kontaktoidaan

Honkajoella yläkoulu ja lukio ovat siirtyneet etäopetukseen. Opettajat ja muu henkilökunta ovat käyttäneet maskeja ja he eivät ole altistuneet. Koulu on ollut yhteydessä koulun oppilaisiin Wilma-viestin kautta ja altistuneille on lähetetty karanteeniohjeet

Sählykoulussa Honkajoella on altistunut ja karanteeniin asetettu 18.

Pomarkun kunnan liikuntatilassa lentopallo-ottelussa on altistunut 18 henkilöä

Attendon hoivakodissa Villa Rauhalassa Honkajoella ja Anna-kodissa Karviassa on todettu covid-tapaukset, joiden johdosta on menossa laaja selvitys yhteistyössä Satasairaalan kanssa.

Villa Rauhalan ja Karvian Anna-kodin henkilökunnassa on todettu sairastuneita ja kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin. Lisäksi tehdään työjärjestelyjä ja turvataan riittävä hoitajamitoitus.

– Toistaiseksi hoivakotien asukkaissa ei ole todettu koronaa. Kaikista asukkaista ja henkilökunnasta on perjantaina otettu covid-näytteet ja vastaukset saadaan iltaan mennessä, toteaa Seppälä.

Vastausten perusteella valmistellaan tarvittavat jatkotoimenpiteet ja kaikki mahdollinen tehdään asukkaiden suojelemiseksi. Intervallihoitojaksoja ei myöskään järjestetä eikä uusia asukkaita oteta.

Hoitokoteihin on asetettu myös vierailukielto ja omaisia on asiasta tiedotettu.

Kasvomaskeja on nyt syytä käyttää ja huolehtia myös käsihygieniasta sekä muistaa turvaetäisyydet.

Altistuneet määrätään 10 vuorokauden karanteeniin viimeisestä altistuspäivästä. Useimpien kohdalla karanteeniaika on 25.11.– 5.12.20 tai 26.11–6.12.20. Sairastuneet saavat eristyspäätöksen.

Seppälän mukaan sairastuneiden perheenjäsenet määrätään karanteeniin, mutta karanteeniin määrättävien altistuneen perheenjäsenet eivät voi tartuttaa eteenpäin, ja he saavat liikkua normaalisti.

Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on testattava ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–10 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia on tärkeää hakeutua testiin pikaisesti.

– Oireettomia ei ole syytä testata muutoin kuin selvitettäessä hoitokodeilla epidemian mahdollista leviämistä. Tätä toimintaa ohjaa infektiolääkäri. Testauksen avulla ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Tekstiä on korjattu 27.11. kello 19.26. Koronalle on altistuttu Honkajoen sählykoulussa, ei Karviassa, kuten tekstissä aluksi kerrottiin. Tekstiin on korjattu myös tieto altistuksista Karviassa. Siellä on Marjasuon kylätalo, ei Matinsuon.

Otsikko muutettu ma 30.11. klo 12.13: vaihdettu aikamuoto ”juuri nyt” osoittamaan, että kyse on aiemman viikon tartuntatapauksista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos