THL lauantaina: Satakunnassa 25 uutta koronatartuntaa – Enemmistö tartunnoista Raumalla ja Porissa - Koronavirus - Kankaanpään Seutu

THL lauantaina: Satakunnassa 25 uutta koronatartuntaa – Enemmistö tartunnoista Raumalla ja Porissa

Satakunnassa on todettu epidemian aikana yhteensä 1 936 koronatartuntaa.

Rauman terveyskeskuksen koronatestikaista toukokuussa. Kuvituskuva.

31.7. 14:50

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu lauantaina 794 uutta koronavirustartuntaa.

Satakunnassa uusia tartuntoja todettiin 25 kappaletta, joka oli 3,1 prosenttia kaikista Suomen tartunnoista.

Satakunnassa on todettu koronatartuntoja epidemian aikana THL:n mukaan nyt seuraavasti: Eura 143 (+1), Eurajoki 73 (+1) , Harjavalta 19, Honkajoki 25 (ennen liittymistä Kankaanpäähän), Huittinen 51, Jämijärvi 11, Kankaanpää 56, Karvia 85, Kokemäki 32 (+1), Merikarvia 9, Nakkila 24, Pori 475 (+8) , Rauma 844 (+11), Säkylä 45 (+3) ja Ulvila 40.

Koko Satakunnassa on todettu epidemian aikaa nyt 1 936 koronatartuntaa.

Satakunta siirtyi epidemian kiihtymisvaiheeseen 22.heinäkuuta heikentyneen korontilanteen takia.

Erityisen huono tilanne on Raumalla, missä on THL:n mukaan todettu tällä viikolla nyt yhteensä 46 tartuntaa. Tartunnat ovat levinneet erityisesti nuorten keskuudessa ravintoloissa ja baareissa Pitsiviikon ja Mustan pitsin yön aikana 17.– 25. heinäkuuta.

Kokooontumis- ja ravintolarajoituksia

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakuntaan kokoontumis- ja ravintolarajoituksia lauantaista 31. heinäkuuta alkaen.

Kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 15. elokuuta asti ja ne asetettiin koronatilanteen huonontumisen vuoksi.

Rajoitus koskee yli 10 henkilön tilaisuuksia sisätiloissa ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Rajoitukset eivät koske Porispere-festivaalia, eivätkä Karvia-päiviä.

Ravintolarajoitukset ovat voimassa toistaiseksi,

Kasvomaskin käyttöä suositellaan yli 12-vuotiaille henkilöille. Erityisen painokkaasti kasvomaskin käyttöä suositellaan nyt Raumalla, sillä tartunnanjäljityksessä kaikkia mahdollisesti koronalle altistuneita ei ole saatu kiinni.

Myös etätyösuositus on Satakunnassa voimassa.

Koko Satakunnassa on todettu epidemian aikaa nyt 1 936 koronatartuntaa.

Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 106 802 koronavirustartuntaa.

Yhteensä lauantaina uusia tartuntoja raportoitiin ainakin 100 kunnassa. Kuntien tarkka määrä ei ole tiedossa, koska THL ei kerro tietoja kunnista, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi.

Ainakin seuraavissa kunnissa raportoitiin tänään muutoksia tartuntaluvuissa:

- Helsinki: 177 tartuntaa

- Tampere: 94 tartuntaa

- Vantaa: 64 tartuntaa

- Espoo: 62 tartuntaa

- Turku: 42 tartuntaa

- Oulu: 22 tartuntaa

- Kuopio: 21 tartuntaa

- Taipalsaari: 17 tartuntaa

- Jyväskylä: 16 tartuntaa

- Kotka: 13 tartuntaa

- Salo: 13 tartuntaa

- Kangasala: 12 tartuntaa

- Rauma: 11 tartuntaa

- Lahti: 11 tartuntaa

- Kajaani: 9 tartuntaa

- Hämeenlinna: 9 tartuntaa

- Kerava: 8 tartuntaa

- Pori: 8 tartuntaa

- Ylöjärvi: 7 tartuntaa

- Rovaniemi: 6 tartuntaa

- Hyvinkää: 6 tartuntaa

- Imatra: 5 tartuntaa

- Kirkkonummi: 5 tartuntaa

- Kaarina: 5 tartuntaa

- Pirkkala: 5 tartuntaa

- Kouvola: 5 tartuntaa

- Lempäälä: 5 tartuntaa

- Järvenpää: 4 tartuntaa

- Isokyrö: 4 tartuntaa

- Seinäjoki: 4 tartuntaa

- Äänekoski: 4 tartuntaa

- Lemland: 3 tartuntaa

- Lappeenranta: 3 tartuntaa

- Mikkeli: 3 tartuntaa

- Forssa: 3 tartuntaa

- Urjala: 3 tartuntaa

- Vaasa: 3 tartuntaa

- Riihimäki: 3 tartuntaa

- Porvoo: 3 tartuntaa

- Kittilä: 3 tartuntaa

- Säkylä: 3 tartuntaa

- Sastamala: 3 tartuntaa

- Ii: 3 tartuntaa

- Uusikaupunki: 3 tartuntaa

- Vihti: 2 tartuntaa

- Hamina: 2 tartuntaa

- Maarianhamina: 2 tartuntaa

- Joensuu: 2 tartuntaa

- Pielavesi: 2 tartuntaa

- Lapinlahti: 2 tartuntaa

- Laitila: 2 tartuntaa

- Liminka: 2 tartuntaa

- Kitee: 2 tartuntaa

- Raisio: 2 tartuntaa

- Mustasaari: 2 tartuntaa

- Pöytyä: 2 tartuntaa

- Ylivieska: 2 tartuntaa

- Hämeenkyrö: 2 tartuntaa

- Lohja: 2 tartuntaa

- Pälkäne: 2 tartuntaa

- Taivassalo: 2 tartuntaa

- Savonlinna: 2 tartuntaa

- Tuusula: 2 tartuntaa

- Ruokolahti: 2 tartuntaa

- Nurmijärvi: 2 tartuntaa

- Joroinen: 2 tartuntaa

- Kauniainen: 1 tartunta

- Mäntsälä: 1 tartunta

- Rusko: 1 tartunta

- Hollola: 1 tartunta

- Paimio: 1 tartunta

- Eura: 1 tartunta

- Eurajoki: 1 tartunta

- Jokioinen: 1 tartunta

- Sipoo: 1 tartunta

- Mynämäki: 1 tartunta

- Kokemäki: 1 tartunta

- Kalajoki: 1 tartunta

- Vieremä: 1 tartunta

- Lapinjärvi: 1 tartunta

- Keuruu: 1 tartunta

- Ilmajoki: 1 tartunta

- Raasepori: 1 tartunta

- Vehmaa: 1 tartunta

- Pyhtää: 1 tartunta

- Mänttä-Vilppula: 1 tartunta

- Kemiönsaari: 1 tartunta

- Tyrnävä: 1 tartunta

- Heinola: 1 tartunta

- Hanko: 1 tartunta

- Kokkola: 1 tartunta

- Närpiö: 1 tartunta

- Tammela: 1 tartunta

- Lieto: 1 tartunta

- Siilinjärvi: 1 tartunta

- Inari: 1 tartunta

- Kustavi: 1 tartunta

- Kauhajoki: 1 tartunta

- Pornainen: 1 tartunta

- Valkeakoski: 1 tartunta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset