Korona vyöryi keskellemme – Viimeistään nyt on oltava selvää, että mitkään ohjeet tai suositukset eivät auta, ellei niitä noudateta

Korona-tilanteen äkillinen paheneminen osoitti viruksen kavaluuden.

30.11.2020 6:15

Viime päivät ovat osoittaneet karun ikävällä tavalla, kuinka kavala ja viheliäinen korona-virus on.

Tummanpunaisena hehkuvat Euroopan maiden kartat, pääkaupunkiseudun huolestuttavat uutiset ja naapurimaakuntien pahentunut tilanne ovat olleet lähellä meitä, mutta eivät kuitenkaan ole osuneet kohdalle – ennen kuin nyt.

Valitettavasti myös Pohjois-Satakunta on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.

Kuukausien varuillaanolo ehti synnyttää henkisesti hankalan tilanteen. On pitänyt muistaa varautuminen, mutta yrittää silti elää niin, että välttämättömät asiat hoituvat ja arjessa on myös normaalin elämän tunnusmerkkejä. Eri ikäisillä normaali tarkoittaa eri asioita.

Juuri tässä piilee iso vaara.

Kun tautitilanteesta on puhuttu paljon, tilanne on voinut turruttaa. Uhka on ollut se, että aidot varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Se on inhimillistä, mutta ei ymmärrettävää.

Ajattelemattomat kokoontumiset, huoleton liikkuminen ja turha turvallisuuden tunne on viimeistään nyt osattava unohtaa siihen asti, kunnes virus onnistutaan taltuttamaan.

Kyse ei todellakaan ole ollut tiedon puutteesta. Kankaanpään kaupunki on hoitanut tiedottamisen mallikelpoisesti: Korona-tiedottamisen pääsivulla on kevättalvella puhjenneen epidemian alusta saakka ollut tietoa tarjolla ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa.

Niin pitääkin olla.

Periaatteessa myös PoSa ja koko maakunnan tilanteesta infoava Satasairaala ovat selvinneet viime kuukausina asiallisesti, mutta turtumiselle nekään eivät ole voineet mitään.

Covid-tilanteen nopea heikkeneminen loppuviikolla osoitti sen, miten tärkeää ripeä ja paikkansapitävä tiedottaminen on.

Viimeistään nyt on oltava selvää, että mitkään ohjeet tai suositukset eivät auta, ellei niitä noudateta.

Ketään syyttämättä voi todeta, että rajoitukset, suositukset, määräykset tai ohjeet on tehty suojaamaan myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos