Yhdessä yössä voi kaikki kääntyä päälaelleen - Puheenvuoro - Kankaanpään Seutu

Yhdessä yössä voi kaikki kääntyä päälaelleen

Pohjois-Satakunnassa herättiin kovaan todellisuuteen viime viikolla.

19.7. 8:00

Seutukunnan lintukotovaihe on päättynyt. Yksi viikonloppu ja viimeisin koronaviruksen muunnos, delta, saavutti PoSan alueen.

Ylilääkäri Margit Seppälän mukaan tilanne ehti jo olla huolestuttava. Näytti siltä, että PoSan alueella olisi jopa palattu lähtöruutuun eli viime marras-joulukuun tilanteeseen. Altistumisia ja tartuntoja oli paljon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset