Lapsuuden joulumieltä kaiken ikäisille - Puheenvuoro - Kankaanpään Seutu

Lapsuuden joulumieltä kaiken ikäisille

23.12.2021 6:00

Televisiosta tuli uutispätkä, jossa hyväntekeväisyyteen intoutunut nuori mies kertoi halustaan auttaa. Kyse oli kuulemma jo lapsuudenkodissa mieleen iskostetusta asenteesta, että vähistäänkin voi jakaa apua enemmän tarvitseville.

Samaan juttuun kamera oli taltioinut toisen nuoren miehen, josta ei maskin takaa näkynyt kuin silmät. Ne kertoivat eletystä elämästä ja vaikeista vuosista. Vähäpuheisista vastauksista kävi selville, että ruoka-avun saaminen lämmitti. Näin joulusta tulee hyvä mieli hänelle ja lapsille, joiden kanssa hän ei sanomansa mukaan ”ole usein jouluna ollut”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos