Päättäjät eli poliitikot korostavat hankalaan asemaan jouduttuaan mieluusti sitä, että palkkaneuvottelut käydään työmarkkinaosapuolten kesken.
Ennen vaaleja sävy on – puolueesta riippumatta – usein täysin toisenlainen. Yksittäisiltä poliitikoilta tulee järkeviä lausuntoja, mutta isommassa kuvassa mikään taho ei tunnu kykenevän pitämään hoitajien puolia. Tukea, ymmärrystä ja myötämieltä löytyy myös palkka-asioissa, mutta tosipaikan tullen puheet menevät usein pyörittelyksi.
Ristiriitaisuus on näkynyt useasti viime viikkoina ja päivinä. Ymmärrystä tulee, mutta valitettavasti vain nimellisesti. Sen sijaan syytöksiä on ollut lupa heitellä varomattomasti tai vastoin todellista tietoa.
Monella suulla toitotetut puheet potilasturvallisuuden vaarantumisesta tai suojelutyön riittämättömyydestä ovat herättäneet syystäkin pahaa verta. Hoitajalakon vaikutuksia on selitelty sanakäänteillä, jotka eivät ole pitäneet paikkansa ja osoittavat arvostuksen puutetta.
Ei ole ihme, että isoa ja yhteiskunnan kannalta oleellisen keskeistä ammattiryhmää riepoo.
””Pohjimmiltaan kyse on arvostuksesta.”
Kyse ei ole mistä tahansa työtaistelusta, vaan linjanvedoista, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Siksi neuvottelut pitäisi nyt hoitaa kunnolla. Nyt ei olla ratkaisemassa vain ja ainoastaan nykyisten koulutettujen ja osaavien ammattilaisten palkkakysymystä. Kyse on myös työvoimapulasta ja houkuttelevuudesta tulevaisuudessa.
Työ- ja elinkeinoministeriön julkistamassa ammattibarometrissä on listattu aloja, jotka työvoimapula korventaa. Ammateista ensimmäisellä sijalla ovat sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, toisella sijalla ovat lähihoitajat.
Tilanne on keikkunut kestämättömän ja sietämättömän rajamailla jo vuosia. Hoitajapula, alan alentunut houkuttelevuus ja arkityön ongelmat ovat todellisia uhkia.
Pohjimmiltaan kyse on arvostuksesta. Työelämässä arvostuksen yksi keskeisimmistä mittareista on nimenomaan palkkaus.
Lue lisää: Hoitajat saavat Pohjois-Satakunnassa taistelulleen ymmärrystä vain nimeksi, mutta...