Myrskyn voima oli valtava

Aineksia olisi ollut vielä nähtyä isompaan katastrofiin. Voi vain kuvitella, miten olisi käynyt, jos Luomantiellä olisi liikkunut syöksyvirtauksen pyyhältäessä paikalle.

22.8. 6:00

Näky oli hämmentävä. Päätä kääntämättä samoilta jalansijoilta pystyi näkemään kymmeniä myrskyn katkomia puita.

Luonnon voima oli ollut valtava. Täysikasvuiset kuuset ja männyt olivat katkenneet 3–5 metrin korkeudelta kuin tulitikut, elleivät olleet repeytyneet maasta juuriaan myöten.

Pohjois-Satakunnan yli pyyhkäisi keskiviikkona iltapäivällä ukkosmyrsky, joka sai paikka paikoin aikaan rajuja tuhoja. Vesi tulvi vääriin paikkoihin, kaatuneet puut vahingoittivat kiinteistöjä ja katkoivat sähköjä, Ei ihme, että pelastuslaitoksella riitti kymmeniä tehtäviä.

Myrsky oli poikkeuksellinen paikallinen. Monin paikoin ukkonen näyttäytyi perinteisesti rankkasateena ja voimakkaana salamointina. Jo siinä oli myräkkää kerrakseen, mutta kaikkialla ei päästy vähällä.

Maisema oli Kankaanpään tietyissä osissa kuin tykistökeskityksen jäljiltä. Valkiajärven rannassa puita oli sikin sokin nurin niin paljon, että runkojen alle jäänyttä tietä ei erottanut. Paikka paikoin kovin erikoiselta näytti myös Lavian puolella tai Kankaanpään Vihteljärvellä, Makkaramäessä ja Kuntoutuskeskuksen kulmilla.

Vaikka syöksyvirtauksesta on aikaa jo päiviä, pystyssä pysyneet puut ovat kaarella kuin Euroopan mestari Wilma Murron seiväs Münchenin illassa.

Pahimman myrskyn aiheuttaman syöksyvirtauksen kohdalle osuneille Verneri-myrsky oli karmea kokemus.

Puustolle tuhot olivat paikka paikoin totaalisia, mutta aineksia olisi ollut vielä nähtyä isompaan katastrofiin. Voi vain kuvitella, miten olisi käynyt, jos Luomantiellä olisi liikkunut syöksyvirtauksen pyyhältäessä paikalle.

Kaikesta huolimatta aineelliset vahingot jäivät pelättyä lievemmiksi.

Tärkeintä on, että henkilövahingoilta vältyttiin.

Äkillisestä, yllättävästä ja räyhäkkäästä Verneri-myrskystä on vaikea oppia mitään sellaista, että vastaavilta vahingoilta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Luonto on joskus ihmistä vahvempi.

”Vaikka syöksyvirtauksesta on aikaa jo päiviä, pystyssä pysyneet puut ovat yhä kaarella kuin Euroopan mestari Wilma Murron seiväs Münchenin illassa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos