Koulu on tukevasti ajassa kiinni – onko jo liiankin? – ”Eivät 1950- tai 80-luvun koululaisetkaan olleet samasta puusta veistettyjä, vaikka kaikkien koulujen puukäsityöluokissa tuoksuikin samalta”

Vanhempainillat antavat vain pintaraapaisun siitä, millaista koulunkäynti on 2020-luvulla.

Vaikka koulut näyttävät päällisin puolin samoilta kuin takavuosina, itse opetus on monin tavoin monipuolisempaa kuin nykyisten koululaisten vanhempien oppivelvollisuusvuosina.

19.9. 6:00

Alkusyksy on totutusti aikaa, kun moni meistä aikuisista kampeaa itsensä pulpetin ääreen.

Luokkahuoneessa useimmat vanhemmista tarkistavat, muistivatko laittaa kännykän äänettömälle ja yrittävät saada itsensä mahtumaan kutakuinkin ryhdikkääseen istuma-asentoon tunnin-parin ajaksi. Vanhempainillat ovat erittäin hyvä tapa täydentää Wilma-viestien, läksyjen ja lasten kertomusten piirtämää kuvaa koulunkäynnistä.

Vanhempainillat ja -vartit tai kokonaiset tutustumispäivät antavat kuitenkin vain pintaraapaisun siitä, millaista koulunkäynti on 2020-luvulla.

Pulpetti ja oppikirjat ovat niin hyviä keksintöjä, että ne ovat kestäneet aikaa, mutta monen muun asian sisäistäminen vaatii meiltä buumereilta jo enemmän omaksumiskykyjä.

Viime viikolla sivistyslautakunnan käsittelyssä ollut Kankaanpään, Jämijärven ja Karvian yhteinen perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologia-strategia antaa yhdenlaisen tarttumapinnan: 18-sivuinen suunnitelma kertoo muun muassa sen, millainen taitotaso koululaisilla pitäisi olla toisen, kuudennen ja yhdeksännen luokan keväällä.

Tavoitteita oli pitkä lista. Noin 120 rivin sisällön voi tiivistää yhdellä sanalla: hengästyttävä.

Koululaisilta vaaditaan digitalisoituvassa yhteiskunnassa niin kattavia kansalaistaitoja, että niitä ei löydy monen aikuisenkaan pulpetista tai keinovalikoimasta.

Tai ehkä ei ole hyvä puhua vaatimisesta, vaan opettelemisesta. Aivan kuten perinteistäkään lukutaitoa, myöskään medialuku- ja digitaitoja ei opi ilman harjoittelua ja ohjausta. Ne eivät ole yhdenkään sukupolven syntymälahja, sanoo mediakasvatuksen asiantuntija Rauna Rahja. On myös harhaanjohtavaa ajatella, että kokonainen sukupolvi käyttäisi mediaa samoilla tavoilla ja taidoilla.

Ja onhan tuo järkeenkäypää. Eivät 1950- tai 80-luvun koululaisetkaan olleet samasta puusta veistettyjä, vaikka kaikkien koulujen puukäsityöluokissa tuoksuikin samalta.

”Tavoitteet voi tiivistää yhdellä sanalla: hengästyttävä.”

Lue lisää: Voiko koulua käydä enää ollenkaan ilman omaa älypuhelinta?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos