Nuorena aikuisuus on tavoiteltava asia ja sitä kohti halutaan mennä kovaa vauhtia. Yhteiskunta vaatii nuorilta nopeaa aikuistumista ja vastuunkantoa, kun kiireen tunnetta pusketaan korvien väliin entistä nuorempana.
Ajattelin nuorena vallitsevan normin pohjalta, että 25 vuoden ikäisenä minulla olisi lapsia, omakotitalo ja vakituinen työ. Näillä näkymin en ole saavuttamassa näistä vielä yhtäkään. Herää kysymys, olenko myöhässä?
Oikeastaan sillä ei todellisuudessa ole väliä, vaikka olisinkin myöhässä. Se riittää, että on itse onnellinen nykyisessä tilanteessa. Kuitenkin yhteiskunnan sosiaalinen paine saa minut jatkuvasti kyseenalaistamaan valintojani.
Sosiaalisesta mediasta näen päivittäin, mitä muut ihmiset tekevät ja saavuttavat. Asioita tehdään entistä nuorempina ja nopeammin, mikä saa ahdistumaan siitä, ettei itse etene samassa tahdissa muiden kanssa.
Muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat päätöksiimme usein liian paljon ja saatamme hukata itsemme samalla kun emme elä oman näköistä elämää. Moni asia tulee tehtyä, kun on pakko tai joku muukin tekee.
Tämä on saanut minut välillä miettimään, teenkö asioita sen takia koska muutkin tekevät vai omasta tahdostani.
”Ajatellaan, että kaikki tärkeät ja aikaansaavat ihmiset ovat kiireisiä.
Jos mietin esimerkiksi pian häämöttävää valmistumistani yliopistosta. Olen valmistumassa koulutusputkesta ”ihanneajassa”, jota yliopisto minulta toivoo. Minulla ei ole mikään kiire työelämään, mutta paine suoriutua tulee ulkoapäin erilaisten porkkanoiden, kuten opintolainahyvityksen muodossa. Olen törmännyt opiskeluaikanani usein ajatukseen, että opiskelemaan päästyään olennaista on valmistua niin nopeaa kuin vain mahdollista, vaikkei se ihan niin mene.
Moni työelämään hypänneistä tutuistani kertoo, kuinka he katuvat sitä, että kiirehtivät opiskelujen ja valmistumisen kanssa.
Kaikilla on kiire suorittaa elämää, olla mahdollisimman tehokas ja tuottava sekä menestyä elämässä. Ajatellaan, että kaikki tärkeät ja aikaansaavat ihmiset ovat kiireisiä. Jos emme ole kiireisiä, meitä luullaan laiskoiksi.
Toivoisin, ettei meillä olisi niin kauhea kiire koko ajan. Osa meistä tarvitsee yksinkertaisesti lisää aikaa tiensä löytämiseen, eikä meiltä kaikilta voida vaatia samaa.
Joskus tulee valittua väärin, eikä elämä siihen kaadu jos jokin asia ei mene toivotulla tavalla. Olisi hienoa, jos epäonnistuminen silloin tällöin nähtäisiin myös luonnollisena ja täysin hyväksyttävänä asiana.
Mitä sitten jos pidät välivuoden tai opinnot venyvät? Maija Vilkkumaakin valmistui 31 vuodessa yliopistosta ja se oli siistein juttu ikinä.