Nato-joukot ovat harjoitelleet tiiviisti Pohjois-Satakunnassa jo vuosien ajan. Arkistokuva Arrow-harjoituksesta viime toukokuulta. Kuva: Kuva: Veera Korhonen, käsittely: Pekka Söderlund
Kun viime sunnuntain eduskuntavaaleja puntaroitiin etukäteen, Pohjois-Satakunnalle povattiin yhtä, kahta tai kolmea kansanedustajan paikkaa.
Yksi oli torjuntavoitto, mutta silti monelle pettymys. Jari Koskelan (ps.) lisäksi kannatustaan kasvattivat myös Heidi Viljanen (sd.) ja Mikko Uusitalo. Kumpikin oli kirvelevän lähellä tulla valituksi.