Näkyykö lukuinnon väheneminen jo liiaksi? – ”Uhkana on, että pitkäjänteisyydestä tulee harvojen luksusta?”

Yhä useampi on joutunut huomaamaan, että oma energia ja keskittymiskyky eivät riitä lukemiseen.

Lukeminen on monesti parempi vaihtoehto kuin padin tuottamaan viihdytykseen turvautuminen. Kankaanpään kirjastossa luettavaa ja lainattavaa riittää jokaiseen makuun, jos vain lukemisen into on joskus tarttunut.

Koulujen oppimisutuloksien laskua kauhisteltaessa on oltu huolissaan siitä, että medialukutaito ja lähdekritiikki heikkenevät, kun lukemisen into vähenee.

Asiat eivät välttämättä ole kytköksissä toisiinsa. Voihan liikkuvaa kuvaakin katsoa mediakriittisesti. Ja niin nimenomaan pitäisi tehdä.

Deepfake-videot eli syväväärennökset ovat yksi aikakauden vitsauksista. Elävää kuvaa ja ääntä sisältävissä väärennöksissä on yhdistetty ääntä ja kuvia koneoppivan tekoälyn avulla.

Elokuvanteossa deepfake on viihdettä, tosielämässä kaikkea muuta.

Tuloksena voi olla vaikka valtioiden välinen sota, tai ainakin ainekset aikamoiseen konflikteihin, jos tunnettu valtionpäämies näyttää sanovan asioita, joita ei ole koskaan suustaan päästänyt.

Uhkat sen sijaan ovat yhteisiä. Sekä liikkuvalla kuvalla että tekstillä voidaan välittää valheita ja puolitotuuksia.

Pitäisikö lukuinnon latistumiselle vain kohauttaa olkapäitä? Ei suinkaan.

”Pitkäjänteisyydestä tulee harvojen luksusta.”

On syytä olla huolissaan siitä, mitä lyhyet videot tekevät aivojen palkitsemisjärjestelmälle. Yhä useampi on joutunut huomaamaan, että oma energia ja keskittymiskyky eivät riitä lukemiseen. Se on älypuhelimien yleistymisen varjopuoli.

Kun kännykkä kasvaa käteen kiinni, aivot eivät saa kaipaamiaan lepotaukoja. Samalla pitkäjänteisyydestä tulee harvojen luksusta.

Sillä taas on vaikutusta siihen, kuinka nuoret opiskelevat ja jaksavatko he nähdä vaivaa sellaisten asioiden eteen, joista ei saa välitöntä mielihyvää.

Uusilla pinttyneillä tottumuksilla voi olla vaikutusta kilpailukykyymme. Ennuste ei ole kaksinen. Entä jos länsimaiset lapset ovat tulevia matalasti koulutettuja ja matalapalkka-alojen "osaajia".

Murros on väistämätön, eikä teknologia ole pelkästään pahasta, mutta pitkäjänteisyydellä on silläkin yhä arvonsa.

Ehkä myös äidinkielen osaamista olisi syytä alkaa arvostaa. Digihuumassa sen opetuksesta ei saisi tinkiä nostamalla ”tärkeämpänä” pidettyä matematiikkaa kaiken muun edelle.

Samalla painettujen oppikirjojen arvon voisi palauttaa padien rinnalle, mielellään jopa teknisten vempeleiden edelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos