”Nykyajan suuntaus tuntuu olevan, että kun tehdään jokin uudistus, niin parannuksista on turha haaveilla” – Sote-seiniä aletaan karsia

Taustalla on palveluverkon nykytilan kartoitus, jonka perusteella on syntynyt johtopäätös, että seiniä on liikaa ja enemmän kuin muilla hyvinvointialueilla ja ne ovat vieläpä väärissä paikoissa, kirjoittaa päätoimittaja JP Mikola.

Kankaanpään Seudussa on alkuvuoden aikana – ja myös tässä numerossa – pyritty käsittelemään sote-puolen asioita mahdollisimman laaja-alaisesti.

Viime viikolla saimme lukea kiistasta, joka kumpusi hyvinvointialueen johtajan Kirsi Varhilan (sd.) esittämistä näkemyksistä. Varhila linjasi, että jokaisessa kunnassa ei enää jatkossa voi olla terveysasemaa. Se oli suorasukainen ja odotettu, mutta myös yllättävän nopeasti annettu linjaus, sillä uusi hyvinvointialue ei ole ehtinyt toimia vasta kuin neljä täyttä kuukautta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos