Suomi laittaa kehitysapuun melkein 1,5 miljardia vuodessa, mikä on tietysti periaatteessa ihan oikein että autetaan. Mutta pitäisi olla tarkempi kontrolli siinä, että se apu menisi niille jotka sitä todella tarvitsevat.
On kuitenkin ristiriitaa siinä, että otetaan velkaa ja sillä rahoitetaan esimerkiksi Afrikan korruptoituneita valtioita. Jotenkin tällainen ei tunnu oikealta. Siis jos asia on näin kuin jossain on tullut ilmi.