Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Kolumni: Avioero

Vaikea aihe. Eroni astui voimaan tällä viikolla. Olin se osapuoli, joka lähti tavoittelemaan onnea niiltä vihreemmiltä laitumilta. Minä olin syypää eroon. Yksin. Olimme 30 vuotta yhdessä ja yhtenä päivänä me emme enää olleet. Pitkän avioliiton salaisuus on ettei eroa. Minä erosin. Me erosimme. Minut on tuomittu ja syystä. Kaksi hyvää perhettä hajosi. Miksi omasta onnestani tuli tärkeämpää kuin perheeni ja läheisteni onni? Rehellisyys. Mitä se on? Tunteitaan on vaikea hyväksyä, tunnustaa oikeasti itselleen se tosiasia, ettei ollut onnellinen parisuhteessa vaikka kaikki oli hyvin. Luulin pitkään niin, uskoin ja halusinkin uskoa, että meillä oli kaikki hyvin. Ei ollut, siis minulla. Olin parisuhteessa paikalla mutten läsnä. Helsingin Sanomissa oli hiljattain ajatuksiani avaava juttu Mikosta, joka erosi. Mikon sanoin: ”Takerruin rahaan, uraan, tavaroihin ja tiettyyn elämäntyyliin, koska ajattelin niiden tuovan arvostusta ja onnea. Se oli niin kovaa rallia, etten ehtinyt miettiä, mitä elämältä oikeasti haluan”, sanoo kulissielämää viettänyt Mikko. Jutussa oli paljon yhtymäkohtia omaan elämääni. En oikeasti tiennyt, mitä elämältäni halusin. Luulin, että tiesin. En tiennyt. Nyt ehkä aavistan kun rakastuin ja aloitan kaiken uudestaan. Katsoin peiliin. En pitänyt siitä mitä peilissä näin, mutta nyt hyväksyn sen ihmisen. Rakastin vilpittömästi vaimoani. Liittomme oli aito rakkausliitto mutta pikkuhiljaa hiivuin, haihduin ja hävisin itseeni. En uskaltanut olla lähellä ja tunnustaa olevani heikko. Rakastan edelleen ex-vaimoani, Rakkaus on vain muuttanut muotoaan. Hän tulee aina olemaan hyvä ystäväni, lasteni äiti, joka säilyy aina elämässäni. Ero on raskas erityisesti lapsille. Siinä murretaan lapsen usko. Isä onkin kusipää, joka jätti äidin. Viha on oikeutettua ja ansaittua. Ei lapsi ole valmis käsittelemään näin isoa asiaa. Aika parantaa ja korjaa, sanotaan. Onnekseni voin sanoa, että eron myötä suhteeni lapsiini ovat jopa parantuneet. Puhumme enemmän, mutta varmasti ero jättää jäljet. En pese siitä käsiäni. Toivon kuitenkin, ettei usko avioliittoon ja parisuhteeseen katoa. Jos jonkun ohjeen voisi antaa muille niin sanoisin uskaltakaa jutella toisillenne ihan kaikesta, haaveista toiveista mistä vaan, arvostakaa toisianne ja pitäkää kiinni kädestä. Joka päivä. Tämä oli siis vain minun versio. Ex-vaimoni kertoisi varmaan aivan toisen tarinan. "En oikeasti tiennyt, mitä elämältäni halusin. Luulin, että tiesin. En tiennyt.