Kolumnit

"Tapa se" -vanhemmat ovat katoava lajityyppi, mutta kentän reunalla kukkii silti värikäs isien ja äitien kirjo

"Tapa se" -vanhemmat ovat katoava lajityyppi, mutta kentän reunalla kukkii silti värikäs isien ja äitien kirjo
Hannu Pitkäranta

Urheilukentän reuna-alue on vähän kuin lapsuuden kasvimaa. Siellä kasvoi aina jotain makeaa, jotain kitkerää, jotain sitkasta, joitain rikkaruohoja ja jotain, josta en vieläkään tiedä, mitä se oli.

Nykyään en juuri käy kasvimaalla, mutta urheilukenttien laidoilla paljon. Olen ollut huomaavinani, että kenttien lajikirjo on siistiytymään päin.

"Tapa se" -äitejä ja isiä ei enää näy. Heistä rikkaimmat muistoni sijoittuvat omiin juniorivuosiin ja Isonmäen jäähalliin. Ässä-junnujen äitejä pidettiin tuohon aikaan maakunnan törkysuisimpina. En ole Ässien junnupeleissä viime vuosina käynyt, mutta kaiketi äidit ovat nykyään maltillisempia.

Urheilukenttien reunoilla on silti vielä monia tuttuja lajeja. Sellaisia ovat esimerkiksi tarkkailijat. He ovat kuin raparperit, jotka jököttävät aina vähän erillään muusta kasvimaasta.

Tarkkailija, yleensä isä, seuraa saksanseisojan herpaantumattomuudella peliä, mutta ei sano havainnoistaan mitään ääneen ja tekee sijoittumisellaan tiettäväksi, ettei ole tullut juttuseuraa etsimään. Tarkkailija katoaa johonkin heti pelin jälkeen.

KARI PEKONEN

Jokaisen lapsijoukkueen ryhmähengen henkinen kolera on puukkoryhmä, joka osaisi ihan kaiken paremmin, eikä oikein malta peittää sitä pelaavalta lapseltaankaan. Ryhmä tekee valmentajan työstä vaikeaa.

Puukkoryhmän erikoisosaaminen perustuu yleensä siihen, että lajia on seurattu, mutta ei välttämättä pelattu. Se antaa kuitenkin valmiudet, joilla näkee kaikkialla virheitä. Ryhmän sisäistä dynamiikkaa tukevat tapakriitikot, joiden kykyihin kuuluu löytää kentän ulkopuolellakin kosolti epäkohtia.

Puukkoryhmä on kooltaan henkilöautoon mahtuva, koska haukuttavat kohteet vähenisivät ryhmän kasvaessa.

Lapsijoukkueen pelastus ja koleran vasta-aine taas on huolehtija. Tämä lajityyppi ei nurise, mutta tekee hurjan määrän töitä muiden eteen. Huolehtijat leipovat mokkapaloja, pitävät kioskia pystyssä, ovat aina talkoissa ja kuskaavat puoli joukkuetta pelireissuille siskon tila-autolla.

He ovat usein myös joukkueen uskollisimpia kannustajia, joille lasten viihtyvyys on voittojen määrää tärkeämpää. Huolehtija tekee kesäloma-anomuksena joukkueensa leirikalenteri kädessä. Joku huolehtijoista on ennemmin tai myöhemmin joukkueenjohtaja, toinen huoltaja ja kolmas päätyy valmentajien avuksi, koska ei osaa sanoa ei.

Suuri osa urheilevien lasten vanhemmista löytää itsenä näistä lajityypeistä, mutta moni on kultaisen keskitien kulkijoita. He sisältävät inhimillisen nokareen kaikkea edellistä tai sitten jotain ihan muuta.

Kirjoittaja on kahden urheilevan pojan isä, höntsäliikkuja ja keskinkertainen valmentaja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio