Jouluklassikko täydensi ohjelmistoaan otteluhaastatteluilla - hyväntekeväisyyteen joka vuosi pari tonnia - Urheilu - Kankaanpään Seutu

Katso kuvat höntsäämisen ilosta: Jouluklassikko täydensi ohjelmistoaan otteluhaastatteluilla – avajaisissa kajahti myös Finlandia Eveliina Elorannan laulamana

Jouluklassikko viritti jälleen kahdeksalle joukkueelle peli-ilon perjantaina ja lauantaina. Enemmänkin hyväntekeväisyysturnaukseen olisi ollut tulijoita joukkueita, mutta otteluohjelma koostettiin kahteen 4 joukkueen lohkoon. Vuoden 2019 mestariksi nousi Wihtu!

Mestariksi noussut Wihtu vei Niinisalon joukkuetta alkulohkossa lukemin 7-2. Välierissä Wihtu voitti TEAM -92:n 6-1 ja eteni finaaliin, jossa kaatui TEAM -94 niukasti 2-1.

21.12.2019 17:04 | Päivitetty 22.12.2019 14:34

JÄÄKIEKKO Jouluklassikko kuuluu Kankaanpäässä jo selkeästi osaksi joulun odotusta. Rakkaus lajiin on rakkautta myös lähimmäisiin ja Kankaanpään Jääkarhuihin, sillä hyväntekeväisyysturnauksen tuotto ohjataan seuran junioreille.

– Pari tonnia saimme lahjoitettua viime vuonna. Nyt lahjoitimme avajaisissa myös Pelastakaa Lapset ry:lle 400 euroa, kertoi turnauksen järjestelyistä antaumuksella vastannut Reijo Kuusisto.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset