KaMa starttaa karsinnat kotikentällään iskukykyisellä miehistöllä - Urheilu - Kankaanpään Seutu

KaMa starttaa karsinnat kotikentällään iskukykyisellä miehistöllä

Edelliskausien viuhkamiehen poika, pöytyäläislähtöinen tolppalukkari Heikki Rantanen ja KaMan ex-pelaaja Allex Leinonen ovat jokeri Juuso Tajakan ohella Lohen avainpelaajia.

Runkosarjan lopussa sivussa ollut Miikka Riikonen nähdään totutusti KaMan kokoonpanossa, kun karsinnat tänään alkavat. Ottelu alkaa kello 17.

8.9. 15:47

Kankaanpään Maila aloittaa superpesiskarsinnat kotonaan Pohjanlinnan kentällä. Toisin kuin jo puoli viideltä käyntiin vihellettävät päivän kaksi muuta ottelua, KaMan ja Jyväskylän Lohen välinen kamppailu alkaa ”vasta” kello 17.

Asetelma: Superpesispaikka ensi kaudeksi irtoaa kolmella otteluvoitolla. KaMan edellisestä ottelusta on kaksi viikkoa ja yksi päivä. Lohi pelasi viimeksi sunnuntaina ja eteni nousupeleihin ottamalla ottelusarjan nimiinsä 2–1. Jyväskyläläiset ratkaisivat nousukarsintapaikkansa kaatamalla Puijon Pesiksen Kuopiossa vasta kotiutuslyöntikisan jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset