Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Kommentti: Ei mikään poikanen enää

Haastattelin Teemu Narvia lähes päivälleen kaksi vuotta sitten, 16. kesäkuuta 2016. Tuolloin kankaanpääläisnuorukainen oli muutamaa kuukautta aiemmin tehnyt päätöksen jättää jääkiekkoilu ja panostaa täysillä keihäänheittoon. Haastatteluun Teemu tuli isänsä Mikan kanssa. Ujon oloisella pojalla oli päässään likainen lippis ja häntä kenties vähän jopa nolotti, kun toimittaja kyseli kaikenlaisia kysymyksiä. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin haastatteluun astelee silminnähden miehistynyt urheilija. Ja nimenomaan urheilija. Arka, ujosteleva poikanen oli poissa, tilalle oli tullut määrätietoinen, henkisesti ja fyysisesti aikuistunut mies. Likaista lippistä ei ollut mukana. Myös isä oli jätetty kotiin. Valokuvaushetkellä hän suoristi paitaansa, jotta varmasti jokaisen yhteistyökumppanin logo näkyy kuvissa. Urheilijan arkea sekin. Kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon. Heinäkuussa 18 vuotta täyttävällä keihäänheittäjälupauksella on kaikki mahdollisuudet päästä maailman huipulle. Kahden vuoden kuluttua ollaan jälleen viisaampia. Tästä miehestä kuullaan vielä.