Kesäkuussa ennätysmäärä hukkumistapauksia – lämmin kesäkuu houkuttelivat ihmiset vesistöjen äärelle - Uutiset - Kankaanpään Seutu

Kesäkuussa ennätysmäärä hukkumistapauksia – lämmin kesäkuu houkuttelivat ihmiset vesistöjen äärelle

Kesäkuu oli lämmin ja se näkyi myös vesillä. Hukkumistapauksia tapahtui kuun aikana yhteensä 20.

5.7.2019 16:36

Suomessa hukkui kesäkuussa yhteensä 20 ihmistä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Kesäkuun hukkumistapauksista yhdeksän sattui uidessa, viisi vesiliikenteessä ja yksi hukkumistapauksista sattui putoamisen seurauksena. Viidessä tapauksessa hukkumiseen johtuva syy ei ole vielä selvillä. Edellisen kerran hukkuneita on ollut kesäkuussa yhtä paljon vuonna 2013.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset