Harjavallassa Suomen eniten poliisin kotihälytyksiä - Uutiset - Kankaanpään Seutu

Näin koronavuosi lisäsi poliisin kotihälytyksiä kotikunnassasi – Pomarkussa kotihälytyksiä 50 prosenttia enemmän

Kotihälytysten määrä on kasvanut korona-aikana Satakunnassa rajusti.

Poliisi lähti Harjavaltaan kotihälytystehtäviin tammi–marraskuussa 216 kertaa, viime vuonna vastaava luku oli 158. Kotihälytyksiä oli Harjavallassa eniten koko Manner-Suomessa, kun hälytykset suhteutetaan väkilukuun. Kuvan talo ei liity uutiseen.

26.12.2020 20:15 | Päivitetty 28.12.2020 15:35

Korona-aika on kasvattanut poliisin kotihälytysten määrää yli neljänneksen tänä vuonna, selviää Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaisemasta selvityksestä. Hälytysten määrää on nostanut lehden mukaan ihmisten siirtyminen ravintoloista koteihin viettämään etkoja ja jatkoja. Näin syntyy meteliä – ja kotihälytyksiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset