Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatukea on myönnetty joulukuun alusta: ”On ollut ilo huomata, että tuki on otettu hyvin vastaan alan toimijoiden keskuudessa” - Uutiset - Kankaanpään Seutu

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatukea on myönnetty joulukuun alusta: ”On ollut ilo huomata, että tuki on otettu hyvin vastaan alan toimijoiden keskuudessa”

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt tukea kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan joulukuun alusta 2020 lähtien. Yhteensä hankintatukeen on varattu miljoona euroa kahden vuoden jaksolle.

Kaasukäyttöisiin kuorma-autoihin jaetaan hankintatukia. Parin ensimmäisen kuukauden aikana tukea on jaettu noin 30:een kuorma-autoon.

13.2. 20:15

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on yksi fossiilittoman liikenteen tiekartan toimenpiteistä.

Kuorma-autojen osuus tieliikenteen kasvihuonepäästöistä on yli kolmannes. 1.12.2020 on astunut voimaan laki, joka mahdollistaa kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintojen tukemisen. Erityisesti biokaasua käyttämällä ajoneuvon elinkaaren aikaisia päästöjä saadaan vähennettyä merkittävästi. Biokaasun etuna on myös, että sitä voidaan tuottaa paikallisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset