THL perjantaina: Satakunnassa 27 uutta tartuntaa - Uutiset - Kankaanpään Seutu

THL perjantaina: Satakunnassa 27 uutta koronatartuntaa – koko maassa 720

Koronakartalla Rauman tartuntoja siirtyi taas Poriin.

Kuvituskuva.

26.2. 12:49

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi perjantaina, että Suomessa on raportoitu 720 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 56 407 koronavirustartuntaa.

Yhteensä ainakin 82 kunnassa raportoitiin uusia tartuntoja. Kuntien tarkka määrä ei ole tiedossa, koska THL ei kerro tietoja kunnista, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi.

Satakunnassa uusia tartuntoja raportoitiin Raumalta 95. Aiemmin Poriin kirjautuneita Rauman telakan ulkomaalaisten työntekijöiden tartuntoja on viime päivinä siirretty THL:n tilastossa Raumalle. Kun Porin tartuntojen määrä väheni torstaista 73:lla, josta voisi päätellä, että uusia tartuntoja olisi Raumalla 22.

Euraan, Eurajoelle, Harjavaltaan, Huittisiin ja Ulvilaan kirjattiin yksi tartunta kuhunkin kuntaan.

Satakunnan kunnissa on todettu koronatartuntoja epidemian alusta lukien THL:n mukaan seuraavasti: Eurassa 28 (+1), Eurajoella 29 (+1), Harjavallassa 9 (+1), Honkajoella (ennen liittymistä Kankaanpäähän) 25, Huittinen 30 (+1), Jämijärvellä 9, Kankaanpäässä 20, Karviassa 81, Kokemäellä 6, Nakkilassa 6, Porissa 287 (-73), Raumalla 451 (+95), Säkylässä 11 ja Ulvilassa 21 (+1).

Kaikkiaan Satakunnassa on raportoitu epidemian alusta lähtien yhteensä 1 018 tartuntaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset