Kankaanpäässä herättiin perjantaina yöllisen ilkivallan jälkiin. Perinteisillä vaalimainospaikoilla puolueiden vaalimainoksia oli turmeltu.
Jäähallin pysäköintipaikan läheisyydessä oli kaikki vaalimainokset revitty ja heitelty pitkin ja poikin nurmikkoa.
Kankaanpään kuntavaalijärjestelyistä vastaavan kehitysjohtajan Ulla Norrbon mukaan tällainen tuhotyö on pöyristyttävää ja erittäin ajattelematonta.
– Suomessa on kaikilla äänioikeus. Se on demokratiaa ja vaaleille on annettava se arvo mikä sille kuuluu. Tämä on erittäin valitettavaa puolueille ja äänestäjille.
Norrbon mukaan tuhotöistä tehdään ilman muuta rikosilmoitus.
– Kaupungin tekninen toimi on juuri lähtenyt kierrokselle ja sen jälkeen selviää tuhojen laajuus. Sen jälkeen olemme poliisin yhteydessä.
Tapalankadun varrella perussuomalaisten mainosta oli kohdeltu kaltoin ja muut olivat saaneet olla rauhassa.
Kovaa kättä olivat saaneet myös muut vaalimainospaikat.
Pohjanlinnan puiston vaalimainosrivi oli kutakuinkin ehjä ja vain yksi oli tuhottu reijittämällä.
Poliisin mukaan Kankaanpäässä on kuluneen yön aikana rikottu useita kuntavaalimainoksia. Kuninkaanlähteenkadun 16. mainospaikasta oli 7 ehjää, 9 tyhjää tai rikottua vaalimainosta.
Jämintiellä jäähallin parkkipaikan edustalla kaikki 16 vaalimainosta oli rikottu, samoin telinettä oli vahingoitettu.
Tapalankadulla 16. mainospaikasta 9 tyhjää tai rikottua vaalimainosta.
Kankaanpään poliisi pyytää vihjeitä tekijästä/tekijöistä, voit ilmoittaa tietosi myös nimettömänä: juha.partanen@poliisi.fi tai 0295449023.