THL: Satakunnassa todettu 23 uutta koronatartuntaa, koko maassa 1322 – mukana myös eilisen tartuntoja - Uutiset - Kankaanpään Seutu

THL: Satakunnassa todettu 23 uutta koronatartuntaa, koko maassa 1322 – mukana myös eilisen tartuntoja

8.8. 12:03

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi sunnuntaina 1 322 uudesta koronavirustartunnasta

Satakunnasta raportoitiin 23 uutta tartuntaa: Raumalla kuusi, Kokemäellä viisi, Porissa neljä, Huittisissa kolme, Eurassa ja Säkylässä kaksi sekä Kankaanpäässä yksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi eilen lauantaina 165 koronavirustapauksesta. Luku oli viime päivien tilanteeseen verrattuna poikkeuksellisen pieni ja THL arvioi siinä olevan puutteita järjestelmävirheen vuoksi.

Eilisen lukuja on siis mukana myös tänään ilmoitetussa määrässä.

SATAKUNNASSA on todettu koronatartuntoja epidemian aikana THL:n mukaan nyt seuraavasti: Eura 149 (+2), Eurajoki 84, Harjavalta 19, Honkajoki 25 (ennen liittymistä Kankaanpäähän), Huittinen 57 (+3), Jämijärvi 11, Kankaanpää 60 (+1), Karvia 85, Kokemäki 41 (+5), Merikarvia 9, Nakkila 25 , Pori 493 (+4), Rauma 932 (+6), Säkylä 53 (+2) ja Ulvila 42.

Satakunnassa on todettu koko epidemian aikana yhteensä 2 089 koronatartuntaa.

Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 112 207 koronavirustartuntaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset