Neljä Kankaanpäässä terroriteon valmistelusta epäiltyä miestä vapautettiin

Neljä nyt vapautettua miestä vaativat vapauttamistaan oikeudessa edellisen kerran 17. joulukuuta, jolloin vangitsemisia vielä päätettiin jatkaa.

5.1. 15:40

Kankaanpää

Satakunnan käräjäoikeus on keskiviikkona antamallaan päätöksellä määrännyt neljä terroriteon suunnittelusta epäiltyä, Kankaanpään seudulla asuvaa miestä vapautettaviksi.

Neljä 1990-luvulla syntynyttä miestä vangittiin todennäköisin syin rikoksista epäiltynä 3. joulukuuta. Lievemmällä syytä epäillä -perusteella vangittiin tuolloin myös viides mies, joka vapautettiin myöhemmin poliisin päätöksellä.

Neljä nyt vapautettua miestä vaativat vapauttamistaan oikeudessa edellisen kerran 17. joulukuuta, jolloin vangitsemisia vielä päätettiin jatkaa.

Satakunnan käräjäoikeuden keskiviikkoiltapäivänä vapauttamispäätöksistä toimittamassa julkisessa selosteessa todetaan seuraavasti:

”Käräjäoikeus on päätöksissään todennut, että poliisi ei ole esittänyt hakemuksen tueksi sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella epäiltyjen vangitsemista voisi jatkaa. Lisäksi käräjäoikeus on todennut, että asiassa ei ole sotkemisvaaraa.”

Epäillyt eivät käräjäoikeuden mukaan ole olleet vangittuina jatkamisvaaran vuoksi.

Julkisessa selosteessa todetaan, että käräjäoikeudella olevan tiedon mukaan epäillyt ovat edelleen rikoksesta epäiltyjen asemassa, joten asiakirjat ovat yhä salassa pidettäviä. Asian esitutkinta on kesken.

Poliisi epäilee, että viisi Kankaanpään seudulla asuvaa 1990-luvulla syntynyttä miestä muodostivat äärioikeistolaisen ryhmittymän, joka valmisteli terroritekoa. Poliisi ei ole ottanut kantaa siihen, mikä terroriteon mahdollinen kohde olisi ollut.

Virkavalta on arvioinut, että tapauksen esitutkinnan valmistuminen vie kuukausia. Syytteen nostamisen määräaika on 31. maaliskuuta vuonna 2022.

Epäillyt rikosnimikkeet ovat terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa tehty tahallinen räjähderikos.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos