Pomarkun K-marketin murrosta epäilty on tavoitettu – kauppiasta harmittaa saaliin arvoon nähden moninkertainen kulu ja vaiva

Esitutkinta on vielä kesken. Tekijällä on selviteltävää myös muualla.

”Murtautuja päätti sitten tulla etuovesta vähän rivakammin”, toteaa kauppias Niina Etelätalo, joka odottaa edelleen uutta ulko-ovea ennen joulua sattuneen murron jälkeen. Materiaalipula hidastaa toimitusta. Vaikka murtautuja repi irti vain toisen ulko-oven, toinenkin vääntyi ja aiheuttaa henkilökunnalle aika lailla vaivaa.

26.1. 20:00

Pomarkku

Pomarkussa sijaitsevaan K-market Pomeranssiin murtauduttiin aamuyön tunteina 16. joulukuuta. Murtautuja pääsi sisään ensin alaovesta, mutta vastassa ollut palo-ovi esti pääsyn kaupan puolelle.

Murtautuja kiskoi sen jälkeen pakettiautolla irti toisen etuoven. Hän yritti päästä käsiksi kaupassa olevan käteisautomaatin sisältöön siinä kuitenkaan onnistumatta. Mukaan lähti lopulta tupakkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos