Paljon on vielä vatuloimista: Satakunta jäi jälkeen muista hyvinvointialueista – aluehallituksella tiivis kokoustahti

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen ainoa Pohjois-Satakunnan edustaja Keijo Kerola (kesk.) tietää, että ratkaistavana on suuria kysymyksiä. Miten saada palkka- ja potilastietojärjestelmät toimimaan ajoissa, kun muutkin alueet ovat samaan aikaan alan ostopalvelujen varassa.

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksessa vaikuttava Keijo Kerola on jo PoSan luottamustoimissa kokenut elinkaarimallin. Tuttua on ennestään myös tiedolla johtaminen.

23.4. 14:30

Hyvinvointijohtaja on valittu ja kokouspalkkiot on määritelty. Aikaa Satakunnan hyvinvointialueen käynnistämiseen on 8 kuukautta ja siinä ajassa pitää vielä ehtiä paljon.

Kankaanpääläinen aluevaltuutettu Keijo Kerola on aluehallituksen jäsenenä istunut helmikuun vaalien jälkeen jo seitsemässä kokouksessa ja iltakoulut päälle. Aluehallitus kokoontuu joka viikko maanantaisin. Eikä konkarin tiedonhankinta jää kokousten varaan. Eläkeläisellä konkaripoliitikolla on aikaa perehtyä, ja sen hän tekee tunnollisesti kaikki webinaarit koluten. Seurattavana on muidenkin hyvinvointialueiden käynnistämistoimet.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos