Posti kuljettaa yhä kaupungin valmistamat ruuat

Kankaanpään kaupunki kilpailutti ruokakuljetukset. Ainoa osallistuja voitti kilpailutuksen ja jatkaa aterioiden jakamista.

Postin kuljettamat ateriat ovat osa nykysyyntaista. Posti ilmoitti jo vuonna 2017 lähtevänsä mukaan lähtee hoivabisnekseen. Ruokakuljetusten lisäksi valikoimassa on vuosien varrella ollut hoiva- ja kotipalveluja sekä vanhusten ulkoilutusta. Vajaat kaksi vuotta sitten Posti kuitenkin myi kotipalvelujen osuutensa Stella Care -nimiselle yritykselle.

29.6. 13:48

Posti jakaa elokuun alusta lähtienkin ruokaa Kankaanpäässä.

Kankaanpään kaupungin Ruokahuolto kilpailutti ateriakuljetukset kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Ateriakuljetusten hankinta päätettiin toteuttaa edullisimman tarjouksen perusteella, ja tarjouksia tuli määräaikaan eli kesäkuun puoliväliin mennessä vain yksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos