Somessa levinnyt kuva Kankaanpään susista aiheutti huhumyllyn Naantalissa – kaupunki ehti tiedottaa havainnosta ennen kuin kuvan alkuperä selvisi

Turun Sanomien mukaan huhumyllyn laukaissut kuva oli Kankaanpään Seudussa ja Satakunnan Kansassa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten julkaistu Jukka Ehdon riistakamerakuva, jossa viiden suden lauma juoksee pellolla Kankaanpään Leppäruhkassa.

Kankaanpääläisen Jukka Ehdon vuoden takainen riistakamerakuva viiden suden laumasta levisi somessa ja käynnisti Naantalissa huhumyllyn.

26.10. 21:35

Vanha susilaumakuva aiheutti Naantalissa huhumyllyn, joka päätyi kaupungin viralliseen tiedotukseen. Asiasta myös uutisoitiin useissa medioissa.

Naantali tiedotti keskiviikkona ennen kolmea, että Luonnonmaan saarella on tehty havaintoja viiden suden laumasta. Saarella sijaitsee muun muassa Kultaranta, jossa on presidentin kesäasunto, ja siellä järjestettiin tänä kesänä asuntomessut.

Kaupunki oli jo hälyttänyt apuun Lounais-Suomen poliisin ja riistanhoitoyhdistyksen, jotka kaupungin ensimmäisen tiedotteen mukaan ”seurasivat tilannetta”

Hieman neljän jälkeen Naantali kuitenkin päivitti tiedotettaan. Kaupunki kertoo nyt haksahtaneensa vanhaan arkistokuvaan.

”Tieto susihavainnosta tuli alun perin yleisöltä alueen koululle. Tiedon vahvistamiseksi koulu sai myös valokuvan havainnoista. Kaupunki ei epäillyt kuvan oikeellisuutta tässä vaiheessa, vaan luotti ilmoittajan antamaan tietoon”, kaupunki tiedotti.

Kaupungille toimitettu valokuva ei kuitenkaan ollut Luonnonmaalta, vaan kyseessä on vanha, netistä poimittu arkistokuva. Turun Sanomien mukaan kuva oli Kankaanpään Seudussa ja Satakunnan Kansassa ensimmäisen kerran vuosi sitten julkaistu Jukka Ehdon riistakamerakuva, jossa viiden suden lauma juoksee pellolla Kankaanpään Leppäruhkassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos