Sanoma muuttaa painettujen lehtien tuotantoaan, muutosneuvottelussa ei henkilöstövähennyksiä

Sanoma suunnittelee painettujen uutislehtiensä taiton keskittämistä uuteen yksikköön. Muutos koskee myös Kankaanpään Seutua. Muutosneuvotteluissa ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Muutos ei näy lukijoille.

Sanoma suunnittelee painettujen uutislehtiensä taiton keskittämistä uuteen yksikköön.

24.1. 16:01

Satakunnan Kansan ja Sanoman Satakunnan paikallismedioiden painettujen lehtien ulkoasutyöhön suunnitellaan uudistusta osana Sanoma Media Finlandin kehityshanketta.

Suunnitelman mukaan Sanoma Media Finlandin painetut uutis- ja liitetuotteet taitettaisiin tulevaisuudessa yhteisessä taittotiimissä. Muutos ei näy tilaaja-asiakkaille eikä mainostaja-asiakkaille eikä vaikuta painamiseen, vaan tuotteet ilmestyvät siten kuin nytkin.

Taitto on olennainen osa painetun lehden tekoa. Perinteisesti se on tehty kovassa aikataulupaineessa yksiköittäin sitä mukaa, kun jutut valmistuvat. Prosessi on sisältänyt odottelua, uudelleentekemistä ja nopeita viime hetken muutoksia.

Printtilehdet on tarkoitus taittaa jatkossa suunnitelmallisemmin ja valmiin sisällön pohjalta kerralla kuntoon uudessa, yhteisessä perustettavassa taittotiimissä.

Satakunnan Kansan ja Porilaisen juttuja suunnitellaan, kirjoitetaan ja kuvataan jatkossa samalla tavalla samoissa toimituksissa kuin aiemminkin. Myös suoria lähetyksiä, uutisvalintoja ja verkkosivuston julkaisuja tehdään entiseen tapaan Satakunnan Kansan toimituksessa Porissa ja muualla Satakunnassa.

Sanoman Satakunnan yksikön paikallismedioita ovat Kankaanpään Seutu, Merikarvialehti, Rannikkoseutu ja Sydän-Satakunta.

Lisäksi muutos koskee Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia sekä Sanoman Pirkanmaan yksikön lehtiä kuten Aamulehteä.

Suunnitelmia käsitellään muutosneuvotteluissa, joiden piirissä on koko Sanomassa 49 painettuja lehtiä tekevää henkilöä. Neuvotteluissa ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Fyysisesti taittotyötä tehdään vastedeskin Porissa, Tampereella ja Helsingissä.

Sanoman Satakunnan toimituksissa taitto on jo aiemmin keskitetty yhteen tiimiin, joka taittaa kaikki alueen painetut lehdet Porin Puuvillassa. Keskitys on tehty aiemmin myös Sanoman Pirkanmaan toimituksissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos